Mestariainesta

Viikonloppuna 19.-20.9. agilitymestaruuksia juhlittiin niin Itävallan Dornbirnissä kuin Tampereen Hervannassa. Dornbirnissä järjestetyissä Agility MM-kisoissa Suomen medikokoluokan joukkue voitti kultaa. Menestys jatkui sunnuntaina, kun 16-vuotias Carolina Pellikka ja shetlanninpaimenkoira Kerttu voittivat minikokoluokan maailmamestaruuden. Juuri kun lauantain tieto maailmanmestaruudesta saavutti Tampereen koiraurheilijoiden kisakentän, kuulutettiin staffien 3-luokan Suomen mestarit Fina ja Irmeli palkintopallille. Suosionosoitukset olivat äänekkäät, mutta uskoisin niiden kohdistuneen Dornbirnin voittajille. Omissa mittasuhteissa menestyksemme oli makea, varsinkin kun teimme puhtaan radan vain 50/100 sekunnin yliajalla ja sijoituimme itse kilpailussa kolmansiksi. Auton takapenkki oli kukkuroillaan palkintoja, sillä Eevikin oli ollut palkintosijoilla 2-luokan kisassa. Mestaruuskisat olivat tuoneet paikalle paljon staffeja ja menoa ihmettelemään saapui myös Finan tytär Saga emäntänsä kanssa. Gina oli meillä viikonloppuhoidossa, ja otin sen joukon jatkoksi mukaan haistelemaan kisailmapiiriä. Siskokset tutkailivat toisiaan aluksi hieman pidättyväisesti, mutta pian löytyi yhteinen leikin sävel. Saga on kehittynyt hienosti, se on lupaavan näköinen nuori narttu, vartalo on kompakti ja pää kaunis.

Torstaina yritimme pysytellä valveilla puoleen yöhön, koska olimme luvanneet mennä kuuntelemaan pojanpoikien Gozerk-yhtyeen esiintymistä Dark Side Clubissa. Yhtye oli aloittanut kiertueen Barcelonassa, esiintyneet sitten Lontoossa ja Tampereella. Helsingin jälkeen he jatkoivat Frankfurtiin ja sieltä kiertue päättyi Las Palmasiin. Kun astuimme hämärään ja meluisaan tilaan, portsari kysyi tiedämmekö millaiseen paikkaan olemme tulleet. “Tiedämme”, vastasimme, “pojanpojat soittavat täällä”. Maksoimme vain puolikkaan lipun (eläkeläisalennus?), tungimme korvatulpat korviin ja etsimme salista takarivin paikat. Olemme jo saaneet esimakua Gozerkin soitosta cd-levyn välityksellä, mutta live-esitys oli kyllä jonkinlainen elämys. Musiikkilaji ei nyt ihan kolahda, mutta ihaillen seurasimme nuorten miesten antaumuksellista soittamista ja heilumista lavalla. Gozerkin musiikki on lajiluokittelun mukaan ilmeisesti ääriheviä, jossa laulu on tunnistamatonta kärinää tai huutoa. Kanarialaisen Gozerkin ulkoinen erikoisuus on eittämättä tummien espanjalaisten ja vaaleiden suomalaispoikien yhdistelmä. Tyko vaaleat rastat niskassa ja hyvin bodattu yläruumis paljaana oli komea ilmestys rumpujen takana. Milloinkahan Joel ja Tyko värjäävät valkoiset hiuksensa mustiksi?

Ennen konserttia soittajapojat kävivät Tammitiellä ja tarjosin heille suomalaista kotiruokaa, poronkäristystä ja perunamuusia. Keittiön pöydän ääressä istui 5 nälkäistä nuorta miestä, ja vaikka olin valmistanut ruokaa runsaasti yli tarpeen, kattiloiden pohjat paljastuivat hetkessä. Matkabudjetti oli tiukka ja ylittynyt yllätysten vuoksi, eikä rahat olleet riittäneet aina kunnon ruokailuun.

Puhtaat valkoiset lakanat

Vuodevaatteiden vaihtopäivänä valkoiset lakanat olivat vain hetken ilo. Finan mielestä valkoinen väri on liian häikäisevä, se halusi kuvioida lakanat mullanvärisillä tassumerkeillä. Kun se vielä rodopensaan alta kuljetti kivenmurikan ja vehtasi sen kanssa lakanoissa, valkoista pohjaväriä oli turha enää etsiä. Mustat lakanat olisivat varmaan tyylikkäät, ja häivyttäisivät multajäljet tehokkaasti. No, tietoisuus liasta syntyy paljaita kinttuja raapivista hiekanmuruista. Siisteysvaatimukset venyvät ja rauhoittelen itseäni että, multatassujen jäljet matoissa ja lakanoissa puhdistuvat vedellä ja pesuaineella. Pitkää pinnaa tarvitaan silti kun ulko-oven edustalla oleva kukkaruukku räjähtää säpäleiksi koirien törmätessä siihen. Istutukset ovat hujan hajan, sirpaleet ja multa levinneet kivetykselle.

Julkisuus AST:in agilitykentän liepeillä toivottavasti alkaa hälvetä. Alkujärkytyksen jälkeen totesin, että Länsiväylä — lehden artikkeli on tuonut seuralle paljon tukea ja kannustusta. On hyvä että asiat on selvitetty ja olemme päässeet antamaan vastineen Espoon kaupungille. Viime lauantain kisat ärsyttivät valittajia suunnattomasti, mutta kun meillä oli luvat kunnossa ja vielä poliisipartio kävi toteamassa, että kentältä kuuluvat äänet ovat normaalin elämän ääniä, tunsimme selustamme vahvaksi. Tosin Länsiväylän artikkelin rohkaisemana sattui kentällä 11.9. kurssi-illan päätteeksi ikävä välikohtaus. Oma nine-eleven terroristimme ryntösu kentälle ja ryhtyi kivittämään treenaajia. Häirikön taltuttamiseksi rikosilmoituksen teko on ainoa oikea vaihtoehto.

Ostin pari päivää sitten leikekirjan. Siihen liimaan kirjoituksia ja valokuvia koiraharrastukseni parista. Fina tulee olemaan leikekirjan päätähti, se on ollut jo monessa mukana; on juttu Etsijäkoiralehdessä, Koiramme-lehden kansikuva ja nyt Syyskuun Koiramme — lehdessä Finasta kirjoittamani kertomus “Kadonnut pieni musta koira”. Länsiväylän haastattelut ja kuvat tuovat kirpeän mausteen kuva — tarinagalleriaan.

Suppilovahverokeruun vaiheet tänään Hirsalassa

Remonttia ja räksytystä

Rakennusalan lama konkretisoitui meidän kohdallamme runsas kolme viikkoa sitten. Kun soitin luottoremonttimiehelle Jokelle varatakseni hänet tekemään keittiöremonttia joskus vuoden vaihteessa, hän ilmoitti olevansa vapaa heti seuraavalla viikolla. Aikaisemmin hänet on pitänyt varata noin puoli vuotta etukäteen. Pitkin vuotta olin suunnitellut keittiön energiasyöpön kylmiön purkamista ja keittiön osittaista uudistamista. Nyt tuli tulenpalava kiire viimeistellä suunnitelmat, hankkia kalusteet, kylmäkoneet ja materiaalit. Pari viime viikkoa onkin kulunut kalustekauppoja tehdessä, väärien ja virheellisten tavaroiden vaihdossa ja yllättävien tarvikkeiden hankinnassa. Heti remontin alussa kävi selväksi, että kylmiön poistaminen ei ollut vain energiapoliittinen ratkaisu, vaan myös välttämätön toimenpide ruokahygienian kannalta. Eristeet olivat täysin hiirien tuhoamia, haisevia ja kosteita. Haju oli kauhistuttava, oksetti kun tajusin millaisessa paikassa olimme säilyttäneet ruokia. Sen sijaan kylmiön poistaminen ei ollut pikkujuttu. Lattia piti valaa uudelleen, vanha päällyste poistaa, seinät pohjustaa ja kaikki maalata uudelleen. Budjetti ylittyi roimasti ja hermot olivat koetuksella, mutta upea tulos lievensi koettelemuksien tuskaa. Keittiöstä tuli uusi olohuone, tyylikäs ja toimiva. Kirjoitan tarinaa baarituolilla istuen ja läppäriä ikkunan edessä olevalla metallinvärisellä tasolla näpytellen. Side-by-side kylmäkeskus on korvannut kylmiön ja pakastearkun. Säilytystilaa saatiin runsaasti niiden tilalle. Lattiapäällyste on joustava ja hiljainen, koirat ovat mielissään kun tassujen alla on kunnon pito.

Eeviä ja Finaa ei remontti häirinnyt, päinvastoin ne olivat mielissään kun miehet saapuivat aamulla jo klo 7 ja ohjelmaa riitti koko päivälle. Eevi kulki Joken perässä kuin varjo, tunsi hänet jo aikaisemmilta kerroilta. Kun jokin työvaihe vaati lattialla kyykkimistä, Fina oli oitis miehen sylissä nuolemassa kasvoja. Sähkömieskin oli tuttu vuosien varrelta, ja jälleennäkemisen riemu oli riehakas.

Fina oli taas kansikuvatyttö, poseerasi Eevin kanssa sunnuntain Länsiväylän etusivulla. Julkisuus oli tällä kertaa kyseenalaista, sillä kuviin liittyvä artikkeli oli otsikoitu provosoivasti: Koirien räksytys ärsyttää Puolarmetsän omakotiasukkaita. Pari agilitykentän läheisyydessä asuvaa naapuria on valittanut toiminnastamme ja houkutellut Länsiväylän toimittajan tekemään jutun koirien häiriköinnistä. Onneksi toimittaja halusi kuulla myös seuramme kannan asiasta ja puheenjohtajana jouduin haastateltavaksi. Eevi ja Fina pääsivät esittämään taitojaan kentällä ja kuvaaja laittoi lehteen useamman kuvan meistä. Länsiväylän keskustelupalstalla on virinnyt vilkas keskustelu, joka on ilahduttavasti kääntynyt meidän puolustamiseksi ja naapurien valittamisen moittimiseksi. Ehkäpä artikkeli oli hyvästä, siitä syntyykin Pro-AST -liike.


Ennen

Hiirten jälkiä eristeissä

 

 

Uusi näkymä