Tuskin saimme Riston kodin oven avatuksi, kun villi tervehdystanssi saartoi meidät. Oli vaikea erottaa kuka oli Gina ja kuka Fina, Eevin sentään tunnistimme. Tapaaminen lähes kahden viikon eron jälkeen oli riehakkaan tanssin alkuunpanija. Matkamme aikana Eevi ja Fina tarjosivat koirailoa ensin Sirkalle ja Markulle ja sitten Riston perheelle. Kun pakkasimme Eevin ja Finan tavaroita kotiin vietäväksi, Henrik suri että viemme koirat jo pois. ”Oli ollut niin hauskaa kolmen koiran kanssa”. Ristolta saimme realistisen palautteen: "Melko hyvin oli mennyt, kukaan ei ollut oksentanut tai ripuloinut matolle, ei karannut eikä tuhonnut mainittavasti kodin irtaimistoa. Vain Ginan peti ja pari sohvatyynyä oli suolistettu". Pihalla Eevi ja Fina olivat opettaneet Ginalle, miten hypätään aidan yli ja nyt poika miettii miten saisi palautettua Ginan ruotuun.
Matkamme suuntautui ensin Winter Parkiin, missä vatsasairauksiin erikoistuneiden eläinlääkärien kansainvälinen yhdistys järjesti ”hiihtokokouksen”. Elias esitti tylosiini-tutkimustensa tuloksia ja sai ansaittua huomiota. Jos joku Woodspur Lodgen isäntäväen koirista, bordercollie, labradorin noutaja ja husky, olisi sairastunut vatsatautiin, olisi apua löytynyt 40 eläinlääkärin toimesta. Kokoustamisen ohessa ehdimme lasketella laajalla hiihtoalueella ja nauttia uuden lumen ja auringon mahtavasta yhdistelmästä. Matkan puolessa välissä ystävämme Leena ja David hakivat meidät kotiinsa Breckenridgeen. Ystävät olivat taas mainioita hiihto-oppaita, ja löysimme ennen kokemattomia rinteitä, vaikka olemme lasketelleet alueella jo viisi kertaa. Kolusimme mustia ja Double Diamond -rinteitä vaihtelevalla menestyksellä, ja pitihän vielä kokeilla miten päästä alas hurjaa Devils Scroth- ja Inferno-rinnettä. Majapaikkaa voi täydellä syyllä sanoa korkean paikan leiriksi, sillä asustimme yli 3000 metrin korkeudessa ja päivittäin hissi kuljetti 4000 metriin. Kovin pahasti ei korkea ilmanala haitannut, mutta aika ajoin piti vetää muutama ylimääräinen henkäys hapensaannin täydentämiseksi. Ystävien talo on amerikkalaisen hulppea ja nautintoa täydensi terassin poreallas, jossa lekotellen saatoimme hiihtopäivän päätteeksi seurata auringon laskua vuorten taa.
Matkustaminen on mukavaa, mutta kyllä on mukavaa olla kotona taas. Kevätaurinko ja valoisuus häikäisevät ja vaatetuksen keventäminen tuntuu juhlalta. Päivän suojakeli ja yöpakkanen ovat jo saaneet aikaiseksi kevyen hankikelin ja koirat riemuitsevat kun pääsevät kokeilemaan hangen kestävyyttä polun ulkopuolella. Hanki kantaa kevyttä Fina melko helposti, mutta Eevi humpsahtaa syvään hankeen joka kolmannella askeleella. Pihalla täytyy pitää koiria silmällä, sillä hanki on lähes aidan korkeudella. Toivottavasti niillä on sisäistettynä pihan rajat ja aidan tehtävä.
Eilen pääsin paikkaamaan lähes kolmen viikon aukkoa agilityssä. Aamulla kello 7 olin Finan kanssa ensimmäisissä treeneissä ja iltapäivällä jatkoimme toisessa treenipaikassa. Neljä tuntia juoksua kentällä tuntuu jaloissa, vaikka luulisi laskettelun vahvistaneen lihakset kuntoon. Hauskaa ja innostavaa oli, ja Fina tuntui toimivan kuin ajatus. Saapas nähdä miten meidän käy tosipaikassa eli huomisen kisoissa Purina-areenalla. Fina kyllä osaa tehtävänsä, mutta ohjaajan pitäisi osata pitää päänsä kylmänä.
Ensi yöstä on kokemuksen mukaan tulossa levoton, sillä Gina on tulossa kylään. Se on niin tohkeissaan vierailusta, ettei yleensä ensimmäisenä yönä malta nukkua yhdessä paikassa. Se hyppii kengurun lailla sängyssäni, ylös, alas, käy välillä poikien huoneessa ja palaa taas sänkyyni ja vääntäytyy kylkeen kiinni. Äsken olimme väsytyslenkillä metsässä, ja kepinvääntö sekä hangessa rämpiminen sai koiralauman hetkeksi hiljaiseksi.
Taustalla Devils Crotch ja Inferno
Mä mistä alkaisin tän laskun....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti