Kevään löytöjä

Keväinen metsä on täynnä ääniä, kuhinaa, vihreän aavistusta ja tuoksuja. Kinosten kahlitsema kapea polku ei enää pakota Eeviä ja Finaa kävelemään hanhenmarssia perässämme. Ne poukkoilevat polulta vasemmalle, oikealle etsien milloin haasteellista karahkaa tai tutkien peurojen jälkiä. Tänään Eevi teki löydön ison männyn juurelta. Se kellahti selälleen, hieroi niskaa sammaleeseen, nousi ylös, nuuhki samaa paikkaa, kellahti uudelleen, haistoi, kellahti…. Piti oikein tarkistaa, mitä ihanaa parfyymia se niskaansa hieroi. Sammalen seassa oli kuollut päästäinen, jo jonkin aikaa vainajana ollut, ja siitä Eeville mieleinen tuoksu.

Reittimme ei enää kierrä kivikon kautta, jonka tiedämme olevan kyykäärmeiden paratiisi. Vappuaamuna kun sää oli kolea ja sateinen arvelimme kuitenkin käärmeiden olevan vielä kohmeisina koloissaan. Mikä saikin minut kääntämään katseeni sivulle ja havaitsemaan Finan nuuhkaisevan kivellä makaavaa pientä kyytä. Kurkustani irtosi niin raivoisa kiljaisu, että Fina käännähti ja säntäsi luokseni. Elias totesi käärmeen olevan niin kohmeessa, ettei se onneksi reagoinut Finan nuuskaisuun. Veri kohisi korvissa ja sydän takoi rintalastaan vielä kotiovella, ja päätös vastedes kiertää tuo kauhea kivikko kaukaa, vahvistui.

Vappu sujui käärmeshokista huolimatta rauhallisesti, sillä useamman vilkkaan viikonlopun jälkeen meillä oli tarve rauhoittua omissa oloissa. Surffasin netistä tv-ohjelmatarjontaa ja osuin Nelosen Ruutu-sivulle. Hetken mielijohteesta päätin katsoa Hauskat kotivideot -ohjelmaa ja klikkasin juuri hieman aikaisemmin ulos tullutta jaksoa 216. En ollut uskoa silmiäni, kun viimeisenä Sampo Marjomaa esitteli Metsuriterrierit työssään eli tammikuussa lähettämäni videon Eevin ja Finan puunkaadosta. Video ei sentään voittanut viikon palkintoa, mutta ihan mukavat kommentit se sai.

Rauhallisen viikonlopun katkaisi sunnuntain kisamatka Lietoon. Lähdin vahvoin odotuksin kisaamaan Finan kanssa, sillä harjoituksissa yhteistyömme on sujunut lupaavasti. Tiesin kyllä tuomarin suosivan vaikeita ja vaativia ratoja, mutta olin todella pettynyt, kun kaikilta kolmelta radalta tuli hylkäys. Ei edes lohduttanut se, että kohtalotovereita oli kymmeniä. Kullakin radalla lähes 40 kisaajasta vain 5 sai hyväksytyn tuloksen, mikä kyllä kertoo omaa kieltänsä. Viimeisen radan päättyessä Fina hyppäsi syliini aivan kuin lohduttaakseen epäonnista ohjaajaa. Se suikkasi suukon korvalehteeni ja tunsin miten korvakoru irtosi. En ollut varma putosiko se vai nielaisiko Fina sen. Luokan päättyessä tarkkasilmäinen ratamestari kumartui noukkimaan kimaltelevan korun hiekasta, onneksi siis Finan läjiä ei tarvitsisi tarkkailla.

Jokaiselta kisaradalta pitäisi pystyä löytämään jotain positiivista. Kontaktit olivat sujuneet mallikkaasti, siitä kannatti olla tyytyväinen. Korun löytyminen jätti hymyn huulille ja suuntasin auton kohti Espoota hyvillä mielin.