Aina vain jaksaa aksaa

Kuvia Lohjan kisoista 

-Irmeli se vain jaksaa, sanoi eräs vuosia tuntemani agilityharrastaja, kun Lohjan kisoissa ylitin Finan kanssa maaliviivan.

- Miksi en jaksaisi, vai näyttääkö jotenkin vaivaiselta, esitin vastakysymyksen. - Juoksen niin kauan kuin jalka nousee ja järki kulkee, jatkoin.

Parin viime viikon aikana agility eli aksa on tosin näytellyt pääosaa tekemisissäni, kymmenen päivän aikana on ollut vain kaksi tyhjää. Olen treenannut ja kisannut Finan kanssa, kisannut kerran Ginan kanssa sekä treenannut pari kertaa Hedyn kanssa. Olisi tietty turhauttavaa, jos tällä työmäärällä ei syntyisi tuloksia. Vaikka Finan kanssa huipputulokset ovat antaneet odottaa itseään, edistystä on ollut nähtävissä. Viime viikolla sitten seuran omissa kisoissa saavutimme kahdesta kisasta 0-tuloksen, tuplanollan  eli SM-kisojen osallistumiskriteerit täyttyivät. Nyt sunnuntaina oli jo sertifikaatti ja MM-kisojen karsintatulos vain 36/100 sekunnin päässä. Sijoituimme haastavassa kisassa toisiksi ja ohitimme jopa kisan huippunimet.

Fina yrittää niin kovasti tehdä oikein ja tulkitsee pienimmästäkin liikkeestä seuraavan esteen, usein väärän ja siksi virheettömän suorituksen saavuttaminen on niin kiven takana. Sitä makeammalta onnistuminen sitten tuntuu. Nyt pitäisi sitten ilmoittautua Kirkkonummella 14.6. pidettäviin SM-kisoihin, mutta jännitän kovasti niin suurella foorumilla kisaamista. Ilmoittautumisaika päättyy ensi maanantaina, joten vielä on mietintäaikaa.

Olen joskus aiemmin kertonut, että kotilenkeillä Fina yrittää uhitella joillekin vastaan tuleville koirille. Kisapaikoilla se on kuin toinen koira, ohitukset sujuvat mallikkaasti ja seisoskelu toisten koirien vierellä on ongelmatonta. Kotinurkilla se varmaan luulee, että reviiriä ja emäntää täytyy puolustaa ulkoisia uhkia vastaan. Fina ei tosin ole koskaan käynyt kenenkään kimppuun, se vain saattaa rähähtää ja tehdä uhitteluhyökkäyksen. Toissa viikolla Nummelan kisoissa tuli todistettua tämä tosiasia. Parkkipaikalla jätin auton takaluukun raolleen, koska Finan ei pitäisi mahtua tulemaan siitä ulos. Sitten menin parin sadan metrin päässä olevan kisakentän reunalle seuraamaan kisoja. Kun palasin autolle, Fina seisoi vapaana takaluukun oven edessä. Ohi kulki mies jack russelin kanssa ja kysyin häneltä, oliko Fina käyttäytynyt huonosti. Hän kertoi, että ensimmäisen kerran ohi kulkiessaan Fina oli heittäytynyt selälleen ja kerjännyt rapsutuksia. Viereisten autojen häkeissä oli hieman ärhäköitä koiria, mutta Fina ei myöskään ollut käynyt niitä tervehtimässä. Ihmettelin myös, ettei Fina ollut lähtenyt perässäni kisa-alueelle, vaan vain seisonut  auton vieressä odottamassa paluutani.

Eilen olin Finan kanssa ensimmäistä kertaa koirauimalassa, ja ainakin minä innostuin kovasti, Finan mielipiteestä en oikein tiedä. Se ei ole koskaan uinut vapaaehtoisesti, kahlaaminen kyllä sujuu jos on mukava hiekkaranta. Ohjaaja sanoi, että Fina ei vielä osaa käyttää takajalkojaan ja menee paniikkiin kun takapää alkaa vajota. Koira kuitenkin yleensä oppii tekniikan ja sen jälkeen uinti on hauskaa. Fina rohkaistui opetuksen aikana ja halusi kyllä hakea vedestä lelun, mutta vain niin pitkältä että jalat ulottuivat pohjaan. Kun sitä hellästi vedettiin pitemmälle altaaseen, se ui oikein hyvin takaisin. Puolen tunnin uinti vastaa kuulemma 2-3 tunnin metsälenkkiä, joten tehokasta treeniä ja kuntoutusta saatiin aksapainoitteisen viikonlopun jälkeen.

Yhteistyöhaluton potilas

Eläinlääkäri ja asiakas kissajahdissa

Tiukasti emännän sylissä

Eliaksen vastaanotolla puretaan tarvittaessa vaikka kalusteita, jos piikkikammoinen potilas karkaa kaapin alle. Jokunen viikko sitten asiakas toi kaksi kissaa rokotettavaksi, ja kaikki sujui normaalisti siihen asti, kun omistaja otti toisen kissan kuljetuslaatikosta. Se irrottautui syliotteesta ja livahti työpöydän alakaapiston alle. Taskulampun avulla nähtiin, että se kyyristeli sokkelin ilmatilassa, mutta niin kaukana, ettei siihen yltänyt käsin. Omistaja yritti maanitella kissaa ulos hyvällä ja pahalla, nameilla ja vesisuihkeella, mutta se pysyi liimautuneena kaapiston taaimmaiseen nurkkaan. Suunnittelimme jo kalusteiden purkamista tai palokunnan kutsumista, kun Elias sai irrotettua sokkelilaudan ilman voimatoimenpiteitä. Onneksi omistaja oli hoikka pienikokoinen nainen ja pystyi venyttäytymään niin pitkälle, että sai otteen kisun hännästä. Siitä kiskomalla hän sai koko kissan esiin ja sitten tiukkaan syliotteeseen. Kissa sai pakaraansa tilatun rokotuksen ja käyttäytyi hoitopöydällä rennon rauhallisesti aivan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Asiakas kiitteli kovasti eläinlääkärin joustavuutta ja kärsivällisyyttä.

Melkein aikuinen

Hedy täyttää huomenna 11 kuukautta ja kuvittelin pentuhullutuksien jo olevan taakse jäänyttä elämää. Se on ollut jopa erikoisen rauhallinen, mutta juoksujen jälkeinen lievä valeraskaus on tainnut vakavoittaa sen elämää. Nyt on juoksusta kulunut kaksi kuukautta ja hormonituotanto on palannut ennalleen. Leikkihalut ovat palanneet kuten myös luvattomat puruaskartelut. Tänään jouduin heittämään roskiin punaiset avokkaat, joiden sisustan Hedy oli repinyt. Kun viikonloppuna jalkahoidon päätteeksi levitin säärille karvanpoistoainetta, Hedy hieraisi lonkkaansa osan aineesta. Pyyhin sen heti pois, mutta silti se ehti vaikuttaa. Aamulla Hedyn lonkassa oli karvaton kohta, mikä tosin näyttää aivan demodikosilta. Minkälaisen diagnoosin eläinlääkäri olisi mahtanut antaa, jos koira olisi viety karvanlähdön vuoksi eläinlääkäriin.

Hedyn sheivaus

Eilinen äitienpäivä vietettiin meillä ilman sen kummempia juhlimisia, kun pojat ovat reissussa tai muuten vain kaukana. Tietoliikenne kuitenkin hävittää etäisyydet, ja niin sain onnittelusoiton Ristolta Kiinasta, Skype-puhelun Mikalta Las Palmasista ja onnittelulaulun Jukan perheeltä Turun saaristosta. Sain sitten juhlia mieliharrastuksen parissa eli kisasin Finan kanssa Järvenpäässä. Vaikka kolmesta radasta saaliina oli yksi 5-tulos ja kaksi hylkäystä, olin erinomaisen tyytyväinen suorituksiin. Radat olivat haastavia ja täynnä hankalia käännöksiä, mutta selvisimme kaikista niistä kunnialla. Sananlasku ”Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa” olisi ollut hyvä pitää mielessä. Ensimmäisellä radalla ehdin jo melkein riemastua 0-tuloksesta, kun viimeinen rima putosi. Toisella vielä hankalammalla radalla teimme taas puhtaan radan viimeiselle esteelle asti, mutta sitten oma hiuksen hieno kääntyminen ohjasi Finan väärälle esteelle. Kolmannella radalla eivät sitten enää paukut riittäneet, ja Fina valitsi esteitä oman mielensä mukaan ja minä juoksin perässä. Aina pitää kuitenkin löytää jotain hyvää suorituksessa ja tällä kertaa olin erityisen tyytyväinen Finan kontaktien suoritukseen.

Stormvindens kennelin Thealta tuli tänään iloisia pentu-uutisia. Ella-staffi oli eilen synnyttänyt kahdeksan pentua, joista kuusi on uroksia ja kaksi narttua. Toinen narttu on varattu Innalle ja Anssille ja heillä alkaa nyt uudestaan pikkupennun kasvatus ja uskoisin valoisammissa merkeissä kuin kuluneena vuotena.