maanantaina, toukokuuta 13, 2013

Yhteistyöhaluton potilas

Eläinlääkäri ja asiakas kissajahdissa
Tiukasti emännän sylissä
Eliaksen vastaanotolla puretaan tarvittaessa vaikka kalusteita, jos piikkikammoinen potilas karkaa kaapin alle. Jokunen viikko sitten asiakas toi kaksi kissaa rokotettavaksi, ja kaikki sujui normaalisti siihen asti, kun omistaja otti toisen kissan kuljetuslaatikosta. Se irrottautui syliotteesta ja livahti työpöydän alakaapiston alle. Taskulampun avulla nähtiin, että se kyyristeli sokkelin ilmatilassa, mutta niin kaukana, ettei siihen yltänyt käsin. Omistaja yritti maanitella kissaa ulos hyvällä ja pahalla, nameilla ja vesisuihkeella, mutta se pysyi liimautuneena kaapiston taaimmaiseen nurkkaan. Suunnittelimme jo kalusteiden purkamista tai palokunnan kutsumista, kun Elias sai irrotettua sokkelilaudan ilman voimatoimenpiteitä. Onneksi omistaja oli hoikka pienikokoinen nainen ja pystyi venyttäytymään niin pitkälle, että sai otteen kisun hännästä. Siitä kiskomalla hän sai koko kissan esiin ja sitten tiukkaan syliotteeseen. Kissa sai pakaraansa tilatun rokotuksen ja käyttäytyi hoitopöydällä rennon rauhallisesti aivan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Asiakas kiitteli kovasti eläinlääkärin joustavuutta ja kärsivällisyyttä.

Melkein aikuinen
Hedy täyttää huomenna 11 kuukautta ja kuvittelin pentuhullutuksien jo olevan taakse jäänyttä elämää. Se on ollut jopa erikoisen rauhallinen, mutta juoksujen jälkeinen lievä valeraskaus on tainnut vakavoittaa sen elämää. Nyt on juoksusta kulunut kaksi kuukautta ja hormonituotanto on palannut ennalleen. Leikkihalut ovat palanneet kuten myös luvattomat puruaskartelut. Tänään jouduin heittämään roskiin punaiset avokkaat, joiden sisustan Hedy oli repinyt. Kun viikonloppuna jalkahoidon päätteeksi levitin säärille karvanpoistoainetta, Hedy hieraisi lonkkaansa osan aineesta. Pyyhin sen heti pois, mutta silti se ehti vaikuttaa. Aamulla Hedyn lonkassa oli karvaton kohta, mikä tosin näyttää aivan demodikosilta. Minkälaisen diagnoosin eläinlääkäri olisi mahtanut antaa, jos koira olisi viety karvanlähdön vuoksi eläinlääkäriin.
Hedyn sheivaus
Eilinen äitienpäivä vietettiin meillä ilman sen kummempia juhlimisia, kun pojat ovat reissussa tai muuten vain kaukana. Tietoliikenne kuitenkin hävittää etäisyydet, ja niin sain onnittelusoiton Ristolta Kiinasta, Skype-puhelun Mikalta Las Palmasista ja onnittelulaulun Jukan perheeltä Turun saaristosta. Sain sitten juhlia mieliharrastuksen parissa eli kisasin Finan kanssa Järvenpäässä. Vaikka kolmesta radasta saaliina oli yksi 5-tulos ja kaksi hylkäystä, olin erinomaisen tyytyväinen suorituksiin. Radat olivat haastavia ja täynnä hankalia käännöksiä, mutta selvisimme kaikista niistä kunnialla. Sananlasku ”Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa” olisi ollut hyvä pitää mielessä. Ensimmäisellä radalla ehdin jo melkein riemastua 0-tuloksesta, kun viimeinen rima putosi. Toisella vielä hankalammalla radalla teimme taas puhtaan radan viimeiselle esteelle asti, mutta sitten oma hiuksen hieno kääntyminen ohjasi Finan väärälle esteelle. Kolmannella radalla eivät sitten enää paukut riittäneet, ja Fina valitsi esteitä oman mielensä mukaan ja minä juoksin perässä. Aina pitää kuitenkin löytää jotain hyvää suorituksessa ja tällä kertaa olin erityisen tyytyväinen Finan kontaktien suoritukseen.

Stormvindens kennelin Thealta tuli tänään iloisia pentu-uutisia. Ella-staffi oli eilen synnyttänyt kahdeksan pentua, joista kuusi on uroksia ja kaksi narttua. Toinen narttu on varattu Innalle ja Anssille ja heillä alkaa nyt uudestaan pikkupennun kasvatus ja uskoisin valoisammissa merkeissä kuin kuluneena vuotena.

Ei kommentteja: