sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013

Sadetta ja aurinkoa


Mielentilani on kuluneella viikolla vaihdellut kuin kevätsää. Ajoittain kyyneleitä on virrannut tulvaksi asti, mutta sitten taas ”aurinko armas kuivas satehen”.  Maanantaina Ginan Milli-pentu siirtyi koirien taivaaseen ja jätti suuren aukon omistajien elämään. Olen surrut raskaasti sekä oman kasvatin että omistajien rakkaan lemmikin menetystä. Olen ollut ehkä epätavallisen onnekas, kun runsaan parinkymmenen kasvattajavuoteni kaikki pennut ovat olleet terveitä. Sain kokea nyt raskaimman kautta, että vaikka kuinka tekee parhaansa etsiessään kasvatustyössä terveitä linjoja, ei ihminen voi kuitenkaan mahda mitään luonnon oikuttelulle. Millin  ns. lasten taudit osoittautuivat oireeksi vakavasta ja hyvin harvinaisesta aineenvaihdunnan sairaudesta. Milli sai yliopistollisessa eläinsairaalassa parhaan mahdollisen hoidon ja hetken näytti siltä, kuin sairaus olisi hallittavissa. Kun hoidot eivät enää tehonneet, ymmärsimme kyllä, että nukuttaminen oli sille ainoa ja paras ratkaisu. Milli taisteli urheasti loppuun asti ja elää aina muistoissamme iloisena ja reippaana staffityttönä. 

Milli 14.6.2012 - 23.4.2013
 
Päivänpaistetta viikolle on tuonut tieto, että Millin omistajat ovat saamassa uuden staffipennun, jonka pitäisi syntyä jo parin viikon kuluttua. Toivon sydämestäni, että synnytys sujuu hyvin ja he saavat hakea terveen pennun kotiin kesäloman kynnyksellä. Puhelimeen on tulvinut pentukuvia Jukan perheeltä Turusta, minne Voitto-parson muutti eilen. Poika on kotiutunut hyvin ja koko perhe taitaa ryömiä polvillaan pienen hurmurin edessä. Suurperheen koiralaumassa on nyt neljä staffityttöä ja yksi parsonpoika. Odotamme innokkaina Voiton tapaamista.
 
Voitto
Anna ja Voitto

Nautitaan keväästä, joka vihdoin herättelee luontoa elämään. Iloitaan jokaisesta päivästä ja eletään tässä ja nyt, sillä koskaan emme tiedä mitä puun takaa voi tulla eteen. Sitten kun -elämää ei ehkä tulekaan. 
Tällaisista asioista keskustelimme erään kollegan kanssa tavatessamme joulukuussa. Pari päivää sitten kuulin, että hänen vaimollaan oli ensimmäisenä eläkepäivänä todettu pitkälle levinnyt syöpä. Mitään ei ole tehtävissä, vain kivunlievitys on lääkityksenä.

Auringon lämpö herättelee valitettavasti myös käärmeet ja punkit. Pari päivää sitten lenkkipolulla kyy jo sulatteli talvikohmeloa auringon lämmössä.

Ei kommentteja: