Menestystä agilityradoilla

Viime blogissa kuvaamani housuralli päättyi 2-1 Hedyn voitoksi. Housut pysyivät päällä ajoittain jopa lupaavasti, mutta lopulta ne löytyivät aina jostain lattialta. Totesin että helpointa on siivota tiplut lattioilta, pestä vuodevaatteet ja sohvien suojaksi laitetut viltit. Hormonimyllerrys on vaimennut ja entinen leikkisä Hedy on palannut. Tänään se jo ehdotti Finalle leikkituokiota, mutta Finaa ei ollenkaan huvittanut hassuttelu.

Uskaltauduin sitten kuitenkin ilmoittamaan Ginan ensimmäisiin 3-luokan kisoihin ja hyvä päätös se oli. Ensimmäiseltä agility-radalta tuli hylkäys kun ohjasin sen huolimattomasti hypyn väärältä puolelta. Muuten ratasuoritus oli mallikas ja kontaktit puhtaat. Seuraavalta eli hyppyradalta napsahti sitten jo 0-tulos. Aika alitettiin nipin napin, sillä Gina teki pitkiä kaarroksia. Ne johtuvat vain epätarkasta ohjaamisesta, joten kartturin on tarkennettava työtään. Samassa kisassa Fina oli aivan mahtava ja tuloksena oli tuplanolla. Ehkä olin Ginan ratojen jälkeen sopivan rennossa mielentilassa ja ohjasin Finaa kerrankin tarkasti. Vaadittavat SM-kisojen kriteerit eli seitsemän 0-tulosta, joista yksi on oltava tuplanolla, ovat nyt melkein täynnä. Kunhan vielä saadaan tehtyä yksi agilityradan puhdas suoritus, vaatimukset on täytetty.

Eilen osallistuin Finan kanssa seuramme järjestämään Jenna Caloanderin koulutukseen. Fina osasi suorittaa vaativat kuviot hienosti, vaikka ohjaus ei toden totta ollut aina täsmällistä. Nimi on enne eli Fina on hieno. Eilisellä kurssilla taisin vihdoin ymmärtää, miten hieno kisakaveri Fina on. Jennan ylistävät ja kiittelevät sanat jäivät pyörimään päässäni ja päätin että seuraavassa kisassa teen parhaani, että Fina pääsee näyttämään taitonsa. Tarkoitan tällä sitä, ettei sen raukan tarvitse ihmetellä epäselviä ohjeita ja yrittää suorittaa oikeaa rataa sähläämisestäni huolimatta.

Eevin kunto pysyttelee lähes ennallaan, vaikka täydet 15 vuotta kolkuttaa jo ensi kuussa. Se lähtee parin kilometrin metsälenkille aina yhtä innokkaana haukkuen ja puolihölkäten, mutta loppumatkasta vauhti alkaa hiljentyä ja se köpöttelee rauhallisesti kotiovelle. Pari päivää sitten Eevi juoksutti meitä oikein toden teolla. Löysimme lenkin puolesta välistä komean herkkutatin ja aloimme haravoida polun vierustaa toivoen löytävämme lisää tatteja. Kun matkan piti jatkua, Eeviä ei näkynyt missään. Kuuroa koiraa on turha kutsua, niinpä juoksentelimme edestakaisin alueella sitä tähyillen. Lopulta päätimme mennä polun alkuun hieman eri reittejä olettamuksena, että Eevi odottaisi meitä siellä. Ei näkynyt sielläkään vanhaa koiraa. Vastaan tuli suursnautserin ulkoiluttaja, joka lupasi laittaa koiransa jäljittämään kadonnutta. Minä lähdin viemään Hedyä ja Finaa kotiin ja hakemaan kännykät (tyypillistä että ne juuri tällä kertaa olivat jääneet kotiin) ja Elias jäi etsimään Eeviä. Kotiovelle saavuttuani löysin vanhan koiran ovimatolta sen näköisenä, että pitäisi jo päästä kotiin aamunokosille. Heitin kaikki koirat sisään ja juoksin takaisin Hannusmetsään ilmoittamaan Eliakselle tilanteesta. Nyt ei löytynyt miestä mistään, ja lopulta palasin polun alkuun odottelemaan. Kun odotellessani metsään lähti koululaisia suunnistamaan, kerroin heille, että saattavat tavata siellä mieheni, joka etsii kadonnutta koiraa. Pyysin heitä kertomaan miehelle, että koira on löytynyt. Jonkun ajan kuluttua Elias palasi ja hänen perässään snautserin ulkoiluttaja. Hän kertoi että koira oli jäljittänyt Eevin kierroksen ja oli juuri palaamassa jälkiä pitkin tielle. Se olisi varmaan jatkanut meidän pihalle asti, ellemme olisi siinä tavanneet. Kiittelin häntä kovasti avusta ja päätin visusti, että kännykkä on tästä lähtien aina taskussa lenkille lähdettäessä. Päätin myös, että Eevin kaulapantaan kiinnitetään nimi- ja puhelintiedot.

Peking – Lhasa – Kathmandu seuraavaksi. Seikkailu alkaa tänään klo 18.05. Laukut on pakattu ja odottelemme koiranhoitaja Royta saapuvaksi.