Reissuja

Makuuvaunussa kohti Kemijärveä

 

Seitsemän viikkoa pentuarkea on sujunut hienosti ja sujuu päivä päivältä paremmin. Meillä on reipas ja rohkea pikkustaffi Kayla, joka sopeutuu yllätyksiin aivan kuin ne kuuluisivat joka päiväiseen elämään. Hotelliyö Turussa oli ensimmäinen reissukokemus ja hyvinhän se sujui. Vietettiin isänpäivää Jukan luona, mutta kun hänen luonaan oli niin monta yöpyjää, päätin ottaa koirien kanssa yösijan Sokoksen Kupittaa-hotellista. Vastaanotto oli ystävällinen ja respan nainen ei malttanut lopettaa Kaylan hyväilyä. Jukan luona Kayla sai tutustua "serkkuihin" Valma-käppänään ja Voitto-parsoniin ja osoitti hallitsevan "koirakielen" erinomaisesti. Kun Valma ei ollut aivan vakuuttunut pennun ihanuudesta ja hieman komensi, Kayla ymmärsi asian heti ja jätti Valman rauhaan. Voitto ei osoittanut hyväksyntää eikä paheksuntaa, se vain totesi uuden perheenjäsenen hyväksytyksi.

Porot etsivät tienvarsilta heinää

Kemijärvi jäätyy

 Kemijärven mökkireissu pari viikkoa sitten olikin Turkua vaativampi kokemus. Menomatka autojunalla Kemijärvelle sujui mallikkaasti, aivan kuin Kayla olisi jo kokenut matkustaja. Perillä oli mukava talvikeli, ei vielä paljoa lunta ja vain muutama pakkasaste. Järjestelin mökkiä vuokrauskuntoon ja koirat viihtyivät sohvalla takkatulen lämmössä. Kävelylenkit olivat jotain uutta, kun sai vapaana juosta jängällä uusia hajuja etsien. Jopa porot näyttäytyivät ja Isla, Kayla perässään teki pienen juoksukierroksen. Sen jälkeen Kaylalla ei ollut enää uutta jumpperiaan päällä enkä löytänyt sitä vaikka kuinka etsin. Mökillä oli sentään isojen koirien jumpperi, josta yritin pienentää sopivaa vaatetta.

Tämä hieno jumpperi jäi metsään porojahdin jälkeen

Kotiinpalu oli kaikkea muuta kuin helppo ja sujuva. Lähtöpäivänä VR ilmoitti että autovaunut eivät ole päässeet Kemijärvelle ja minun pitäisi ajaa illaksi Rovaniemelle (150 km) lastaamaan auto. Koska tiesin että etelästä saapuva lumimyrsky ulottuisi pian matkareitille, tuli hirvittävä kiire pakata tavarat ja laittaa mökki luovutuskuntoon. Eläessäni en ole pelännyt ajaa autoa, mutta nyt jouduin shokkiin. Lumimyrsky puhalsi vaakatasossa ja hävitti kaiken näkyvyyden. Vastaan tulevat autot nostattivat valkoisen seinän tielle ja odotin vain milloin humpsahdan ojaan tai joudun vastaantulevien kaistalle. Yritin tihustella aurauskeppejä jotta tietäisin missä tie kulkee. Matka, joka yleensä taittuu vajaassa 2 tunnissa, kesti nyt 4 tuntia. Rovaniemen asema oli ääriään myöten täynnä matkustajia, jotka myös olivat joutuneet muuttamaa matkasuunnitelmaa. Yhtään istuinpaikkaa ei ollut vapaana, yritin löytää edes jonkun sopen koirien kanssa. Lisäksi pentua ihastelevat matkustajat halusivat hyväillä koiraa, ja siksi Isla ja Kayla tempoivat taluttimissaan eri suuntiin. Kun vihdoin klo 21 pääsimme makuuvaunuun, olimme olleet syömättä ja juomatta lähes 6 tuntia. Vaunussa sitten tankattiin ja nukuttiin makeasti Pasilaan asti. Yhteenvetona on, että Kayla sopeutuu uusiin tilanteisiin mutkattomasti, ei pelkää eikä arastele. Se käyttäytyy kuin asiat olisivat jo ennestään tuttuja. 

Porot yrittävät pihaan

Aitoa tavaraa, lenkiltä löydetty

Pentuarkea

Korvakeiju on käynyt ja pieni alkaa jo näyttää staffila

 

Kayla täytti 12 viikkoa ja sai ensimmäisen rokotuksen. Nyt uskalletaan laajentaa reviiriä ja ulkoilla jo kotikatua pitemmällä. Neljä viikkoa pentuarkea on sujunut uskomattoman hyvin, en oikein edes muista millaista oli Islan pentuaikana. Kaylalla on selkeä päiväjärjestys: aamuaterian ja -touhujen jälkeen lyhyet unet, sitten ulkoilu, riehumista Islan kanssa, ruokailua ja pitkät päiväunet. Illalla sitten irrotellaan mutta osataan myös rauhoittua yöunille. Se on rauhallinen nukkuja, aamulla vasta kello 7 jälkeen raotetaan silmiä. Se nukkuu pedissä sänkyni vieressä ja ihmettelee kun Isla saa kölliä sängyssä. Eilen nauroin sen yritteliäisyydelle, se keksi kiivetä yöpöydän välihyllylle ja yritti päästä sitä kautta sänkyyn. Tiedän, että kun se ensimmäistä kertaa hyppää sänkyyn, sinne se pääsee sitten joka ilta. Minulle on unilääkettä koirien tuhina ja painautuminen jalkataipeeseen lämpöä antamaan.

Koti on kuin suuri leikkikenttä, Kaylan leluja, oikeita ja muovirasioita, pahvinpaloja ja papereita on lattiat täynnä. Minua sotku ei haittaa, pääasia että pennulla on aktivointi leluja. Yksi lampun johto on purtu poikki, mutta muuten olen saanut melko hyvin suojattua kriittiset paikat. Naskalit ovat ahkerassa käytössä, mutta se uskoo hyvin kieltoja ja lopettaa kun älähdän. Isla sietää kärsivällisesti riekkumisen, välillä joudun kyllä kieltämään liian rajut leikit. On aivan liikuttavaa nähdä Islan muodonmuutos hiljaisesta surijasta vauhdikkaaksi leikkijäksi. Kayla oppii siltä oikeaa koiran kieltä ja käyttäytyy hienosti myös vieraita koiria kohdatessa.

Sunnuntaina  vein Jaden treffeille eli tutustumaan tulevaan sulhoon Basiliin (Tulium Call Me A Sucker FI50923/21). Näidän kahden yhdistelmä on todettu parin asiantuntijan mielestä lupaavaksi ja niin suunnitellaan astutusta Jaden seuraavasta juoksusta. Sitä odotellaan lähikuukausina ja jos kaikki onnistuu, pentuja voisi olla maailmassa kevään korvalla. 

Ensi viikolla Kayla pääsee jo kokeilemaan junamatkustamista, sillä lähden käymään Kemijärven mökillä asioita järjestelemässä. Matkaamma autojunalla makuuhytissä ja siinä on pienellä koiralla taas maailman laajenemisen paikka.' Päivitän reissua sitten tänne. 

Islan kyljessä on turvallista

Keittiön piilopaikka 

Isla opettaa muffinstaikinan nuolemisen

 

Kayla tuli taloon

Pörröpeti on Kaylan mieleen, mutta ei Islan

8-viikkoisen muotokuva

  

Viime lauantaina 5.10. koitti vihdoin pennunhakupäivä. Pojantytär Anna Turusta oli luvannut tulla matkaseuraksi sekä avustajaksi ja aikaisin aamulla starttasin auton kohti Laukaata. Ajomatkaa oli navin mukaan 311 km ja se taittuisi runsaassa 3 tunnissa. Kun matka-aikaan lisättiin evästauko, matkasimme lähes 4 tuntia. Isla pääsi mukaan jotta se olisi ensi hetkiltä asti mukana pennun seurassa. Kiia Vuorenmaalla oli vielä kaksi pentua kotona, mutta myös toinen oli lähdössä samana päivänä, päinvastaiseen suuntaan, Rovaniemelle. Olin saanut pyynnön kuvata Islan ja Kaylan ensikohtaaminen ja sehän oli aivan hellyttävä tilanne. Kayla juoksi pihanurmikolla Islan luo ja Isla tutki sen tarkasti. Kotimatka sujui joustavasti, Kayla nukkui suuren osan matkasta Anna sylissä.

Kotona maistui heti ruoka

Kotona olin levitellyt mattoja ja pyyhkeitä lattialle, kaivanut esiin Islan leluja ja asettanut pienen ruokakupin Islan kupin viereen. Kayla vipelsi sisäänpäästyään ympäriinsä, tutki huoneita ja otti leluja suuhunsa. Isla ei vielä uskaltautunut leikkimään, mutta se suhtautui hyvin hellästi pieneen koiraan. Ensimmäinen yö sujui hienosti, minä nukuin omassa sängyssäni ja Kayla omassa pedissään sängyn vieressä. Nukuin katkonaisesti, kun en muka kuullut minkäänlaista ääntä pienestä. Kayla sen sijaan nukkui aamu kahdeksaan asti ja aloitti uuden päivän tarmokkaalla viuhtomisella. Se on siitä lähtien nukkunut yhtämittaisesti kaikki yöt, ja minäkin osaan jo rauhoittua nukkumaan. 

Viikko kotiintulosta on vierähtänyt ja nyt voi jo sanoa, että pentuelämä on saanut vakiintuneet muodot. Islan ja Kaylan leikit ovat vauhdittuneet, ja pienet naskalit käyvät jo aika napakasti kiinni vaatteisiin ja kenkiin. Sisäsiisteys ei vielä ole hallinnassa, mutta jos ehdin viedä Kaylan ulos heti unien päätyttyä, se kyykistyy pihanurmikolle. Sisällä meillä on  kissan pellettialusta ja aika usein isot asiat tulevat sinne. 

Ensimmäinen pieni kävelylenkki asianmukaisesti pukeutuneena

Olen onnellinen ja iloinen pienestä viuhottajasta ja erityisesti Islan ilosta ja leikkisyydestä. Se osaa hienosti sopeuttaa leikkinsä niin ettei Kayla pelästy eikä sitä satu hammasotteista. 

Tänään Islan seurana agilitykisoissa. 

Lähtöjä ja syntymisiä

Hedy, Of Greenline In the Mood 14.6.2012 - 1.8.2024

Onnellisen Lapin kesäloman jälkeen kohtalo taas kuritti minua ja kyyneleet, jotka uskoin ehtyneen, kastelivat posket. Elokuun ensimmäisenä päivänä olin juuri keskustellut kasvattini omistajan kanssa ja puhelu päättyi sanoihin "onneksi Hedy on niin hyvässä kunnossa". Kahden tunnin kuluttua Hedy oli jättänyt meidät ja siirtynyt sateenkaarisillalle.

Lähdimme reippaina lenkille ja kävelytiellä tuli vastaan tyttö koiran kanssa. Hedy ehdotti leikkiä ja seurustelimme siinä hetken. Sitten käännyin lähteäkseni metsänn ja päästin koirat irti polulle. Ne spurttasivat  metsään tuttuun tapaansa ja astelin perään. Noin 10 metrin päässä löysin Hedyn tuupertuneena mättäälle. Se oli täysin eloton, yritin ravistella ja painella sitä rintalastasta, mutta minkäänlaista elonmerkkiä ei ilmaantunut. Isla pysytteli matkan päässä, ei halunnut ulla vierelle. Lähdin juoksemaan kotiinpäin ajatuksena hakea auto ja ajaa se läheiselle tienpätkälle. Onneksi sain kiinni pojan, joka lähti hakemaan meitä, ja auttoi Hedyn kantamisessa autoon. En edes lähtenyt eläinlääkäriin, sillä Hedyn elottomuus oli niin ilmeinen. Kun kerroin tapauksesta myöhemmin eläinlääkärille, hän arveli kyseessä olleen sydämen vajaatoiminnan ja veren täydellisen blokkautumisen rasituksen vuoksi. Kun nyt jälkeenpäin yritän muistella Hedyn vointia, ymmärrän että pieniä merkkejä sydänvaivasta on ollut. Joskus öisin olin havahtunut sen läähättämiseen, mutta arvelin kuuman kesän olevan aiheuttaja. Joskus Hedy halusi ulos keskellä yötä, vaikka se oli n 3 tuntia aikaisemmin käynyt ulkona. Ajoittain löytyi kotona lattialta oksennus, mutta arvelin Islan olevan sen takana. Nyt kuukausien jälkeen ei yhtään oksennusta ole löytynyt. Hedy myös nukkui kovin sikeästi, mutta siihenkin löysin selitykseksi huonon kuulon. Ymmärrän ja hyväksyn nyt eläinlääkärin lausahduksen: "Hedy lähti onnellisena, niin minäkin haluaisin lähteä täältä".

Ilon pilkahduksiakin löytyy, sillä eilen kävin Zesiron kennelissä tutustumassa uuteen tyttöpentuun Kaylaan. Vain viikko Hedyn lähdön jälkeen Zesiroon syntyi 9 reipasta pentua ja Kiia Vuorenmaa lupasi minulle yhden tytön Islan kaveriksi. Isla on koko elämänsä ollut Hedyn ohjauksessa ja nyt se on ymmällään ja ihmeissään, kun ei ole johtajakoiraa näyttämässä mitä milloinkin tehdään. Se seuraa minua lenkillä jalan juuressa, kotona se ei juuri leiki eikä touhua. Nyt sentään ruoka maistuu, mutta selvästi se suree ja ikävöi kaveriaan ja johtajaansa. 

Kayla, Zesiro Joy Mood of Greenline

Vielä 3 viikkoa odotusta ja sitten meillä on uusi vahde elämässä pennun viuhtoessa ympäriinsä. Tänään ostin jo  pennulle uuden pedin, kierrätyskeskuksesta sain muutamalla eurolla 5 pehmolelua. Islakin on hankkinut pennulle kivan lelun, sillä viime viikon agilitykisoissa sijoituimme kakkosiksi ja palkintopussissa oli suloinen turkoosi pehmolelu. Se odottaa pikku Kaylaa. 

Porskin kisoissa

Sade mahdollista

Makuuvaunussa on mukavaa

Jos saisi valita optimaalisen kesäsään, aurinko paistaisi pilvien lomasta, lämpötila olisi n 20 astetta ja vieno tuuli puhaltaisi. Suomen kesäsää kuitenkin vaihtelee lähes ääripäihin, on tuskaista hellettä tai koleaa ja sateista. Alkukesän hellejakso koetteli niin ihmisiä kuin koiriakin, joten helpompaa on kun voi tarvittaessa vain pukea päälle lämmintä ja tuulen pitävää. Varsinkin Isla on herkkä kuumuudelle ja pienikin ponnistus saa sen läähättämään ja etsimään varjoista viileää paikkaa. Isla hakeutuu myös treenien jälkeen pesuhuoneeseen odottamaan suihkua. Tällä hetkellä on tarve sadevarusteille sillä Kemijärven rantamilla puhaltaa navakka pohjoistuuli ja taivaalta ripottelee vettä tiuhaan.

Sängyn valtaajat

Ensimmäistä kertaa uudessa elämäntilanteessani olen mökillä yksin, tai onhan minulla koirakaverit mukana. Ajoin auton junaan ja kiipesimme koirien kanssa makuuvaunun yläkerroksen lemmikkihyttiin. Koirat rakastavat junamatkustamista ja ne valtasivat heti pedin ja viihtyivät siinä viimeiseen matkaminuuttiin asti. Mökissä kaikki asiat ovat ennallaan, mutta samaa ei voi sanoa pihan kohdalta. Talvella suoritetun saunamökin remontin jälkeen pihan ovat raiskanneet iso maansiirtokone ja kaivinkone. Saunamökki, joka oli vajoamassa toisesta päästä, siirrettin väliaikaisesti sivuun, maapohja alustettiin ja mökki siirrettiin takaisin. Puun rankoja, lautoja, suojapeitteitä ja sorakasoja on  ympäriinsä ja mietinnän alla on miten siivoustyö on parasta hoitaa. 

Sodankylän kisassa oli hyvät palkinnot

Viikonloppuna tein "pienen" kisamatkan Sodankylään, missä osallistuin Islan kanssa kolmeen agilityhyppykisaan. Tunnelma oli kodikas, hyvin toisenlainen kuin pääkaupunkiseudun suurissa kisoissa. Juttukavereita riitti ja joku tuttukin löytyi. Isla sijoittui 2 kertaa toiseksi ja kolmannessa kisassa se hylättiin. Eivät suorituksen olleet silti häävejä mutta oltiin kuitenkin parempia kuin muut. 

Koirien lenkkimaastossa on vaihtelua katukävelyyn verrattuna, nousemme tietä pitkin vaaran laelle ja palaamme maaston kautta mökille. Iso urosporo käy päivittäin pihalla ja koirat ovat ymmällään, miten pitäisi toimia. Ikkunan takaa on turvallista haukkua, mutta pihalla voi ottaa pienen spurtin ja uskaltautu ajamaan poro pois. Isla on jopa hieman pelokas, mutta tärkeintä on ettei sillä herää metsästysvietti. 

Pihaporo

Lähtöjä

Hopeakuono Gina

 Sivustoni  aloituskuvassa on aivan sattumalta symboliikkaa. Siinä Ginan katse on kohti iltataivasta aivankuin se haluaisi tavoittaa taivaanrannan. Toissapäivänä se saavutti taivaanrannan. Sieltä pilvenreunalta se katselee nyt laumaansa. Gina vietti 15-vuotispäiviään 1.3. ja oli reipas ja hyväkuntoinen ikäisekseen. Pian se alkoi kuitenkin laihtua ja voimat ehtyivät päivä päivältä, kunnes tuli jäähyväisten aika. 

"Minä saatan sinut pehmeään lehtoon koirille varattuun ikuiseen kehtoon Tuuditan uneen, kuin pehmoiseen lumeen Silitän kerran, itken kesäsateen verran Ihan kaikesta kiitän muistot lohdukseni elämäni kirjaan litän." -Johanna Niskanen-

Kyyneleistä ei tahdo tulla loppua, sillä olen viikko sitten saattanut Eliaksen viimeiselle matkalle . Edellisessä kirjoituksessani kerroin kohtalokkaasta Las Palmasin matkasta ja  Eliaksen saamasta sairaalabakteerista Taistelu jatkui täällä Suomessa ja  välillä jo uskoimme bakteerin hävinneen, Se kuitenkin hyökkäsi yhä uudelleen, miehen kunto heikkeni ja lopulta hän antoi periksi. Ahdistus yli viiden kuukauden sairausjakson jälkeen on ehkä hieman hellittänyt, mutta suru ja kaipaus on suuri. Onneksi Hedy ja Isla terapoivat minua, nukkuvat kyljessä, kävelyttävät ja ilahduttavat touhuillaan. Vaikeimman surun aikana Hedykin ahdistui, se läähätti ja meni nurkkaan. Isla taas istui vieressäni ja katsoi intensiivisesti kohti. 

"Joutui ilta, painuu päivän kulta, 

utuisiksi lientyi lahden rannat,

tuuli tyyntyi, talttui rannan aalto,

poistui punapilvi, haapain helke

kuiskeeks' suli tuskin kuultavaksi."

Peruutusten aikaa

Vain Hedy ei ole innostunut matkasuunnitelmasta. Ehkä sillä oli jokin aavistus

 Lokakuun viimeisen päivän postauksen jälkeen suunnitelmat ovat menneet niin moneen kertaan uusiksi, että nyt eletään päivä kerrallaan ja tehdään vain varovaisia katsauksia eteenpäin. 

Marraskuun alussa lensimme Las Palmasiin viettämään vanhimman pojan ja vaimonsa syntymäpäiviä. Matka Finnairilla sujui hienosti ja syntymäpäivät olivat hauskat ja omaperäiset. Vauhtia otettiin Beach Partyssa Canterasin rannalla. Juhlat jatkuivat seuraavana päivänä Tejedan (keskinen Gran Canaria) vuorilla Mikan ja Sirkun 1700 metrin korkeudessa olevalla "maatilalla". Päärakennuksesta on vain seinät jäljellä, mutta ympärillä on noin kymmenen luolaa, jotka on siivottu, puhdistettu ja kalustettu asuttaviksi. Nelisenkymmentä ihmistä kapusi vuoripolkua pitkin juhlapaikalle, missä tarjolla oli ruokaa, juomaa, iloista seurustelua ja ohjelmaa. Illan kruunasi orkesteri, jonka tahdissa väki tanssi illan pimetessä ja tähtien loistaessa.

Mikan ja Sirkun paikka 1700 m korkeudessa 

 

Musaa ja tanssia tähtitaivaan alla. Taustalla Teneriffa

Unohtumattoman juhlaviikonlopun jälkeen kaikki hauskuus olikin ohi. Korona näytti kyntensä ja sairastuimme tuohon viheliäiseen tautiin (tartunta oli saatu lentokoneessa). Elias sai keuhkokuumeen ja joutui sairaalahoitoon. Viikon kuluttua tauti näytti hellittäneen, haimme hänet pois ja olimme lähdössä reittilennolla Suomeen. Ensimmäinen peruutus oli edessä, sillä Elias sairastui uudelleen. Nyt todettiin hänen saaneen sairaalassa resistensin ns. sairaalabakteerin, jonka nujertaminen vaatii erityisen vahvoja antibiootteja. Viikon kulutta taas uskoimme taudin hellittäneen, kunnes tila huononi ja hänellä todettiin sepsis. Lääkäri oli lopettanut antibiootit meidän tietämättämme. Nyt jouduimme perumaan seuraavan matkasuunnitelman. Vakava tilanne saatiin onneksi hallintaan ja taas uskottiin bakteeritulehduksen nujertuneen. Väärä luulo, sillä taas viikon sisällä bakteeri pääsi vallalle ja aiheutti uuden sepsiksen. Tässä vaiheessa uskoimme olevan jo olevan aika jäähyväisille, mutta aivan ihmeellisesti mies virkosi teholla  lääkitys alkoi tehota. 

Koko ajan oli käyty kovaa taistelua vakuutusyhtiön kanssa miehen kuljettamiseksi Suomeen. Enää ei tullut kysymykseen reittilento vaan nyt tarvittiin ambulanssikuljetus. Hyväuskoisena If-vakuutusyhtiön asiakkaana luulin, että meistä huolehditaan myös ulkomailla, mutta se oli väärä usko, Nyt tapausta hoiti monikansallinen sairaskuljetusyhtiö Falck ja ruotsalainen vakuutusyhtiö Viking. Puhelut ohjautuivat Vantaalla sijaitsevaan Falckin toimistoon "Medical teamille", Eliaksen kuntoa pohtivat lääkärit Tanskassa ja San Roquen yksityissairaalassa lääkäri halusi rahastaa potilaalla mahdollisimman pitkään, mikä tarkoittaa sitä että hän viivytteli viimeiseen asti lääkärilausunnon antamista. Viikot kuluivat, potilaan kunto huononi, minä ahdistuin ja peruutin kaikki sovitut ohjelmat Suomessa. Lopulta juniorimme Jukka käytti lääkärin suhteitaan, otti itse yhteyttä Ambulanssilentoyhtiöön, piti puhuttelun Falckin toimijoille ja "yllättäen" saimme tiedon että seuraavana päivänä lähtisi Cessna kuljettamaan Eliasta Suomeen. Hänet saatiin elävänä Jorviin, mutta vähältä piti tilanteita oli jopa lennon aikana. 

Elias matkustusväline

Vaikka Suomen terveydenhuollosta kuulee moitteita, meidän perhe ei lakkaa kehumasta ja ihastelemasta toimivaa järjestelmää ja työlleen omistautuneita terveydenalan henkilöitä. Kun Maisaan kilahtaa tieto aamun labroista, osastolle saa soittaa milloin tahansa, lääkäri jaksaa puhua ja kuunnella, tuntuu kuin olisi terveydenhuollon ihmemaassa Espanjan kauhukokemusten jälkeen. 

Joulun vietimme poikkeusjärjestelyin mutta onnellisesti perheen kesken. Kaikkia erilaiset suunnitelmat ja menot on peruutettu, mutta tärkeintä on että sairaalabakteeri on nujerrettu ja Eliaksen kuntoutus aloitettu. Kävelyaskeleita otetaan ja kuntoa kohennetaan proteiinin ja ravintolisien muodossa. Lääkäri lupaa että mies kuntoutetaan kotiin pääsyä varten (mikä ei aluksi edes ollut varmaa).

Hedy ja Isla olivat matkan aikana hoidossa Lovestaffin pitäjän Janne Siukolan luona. Janne oli mahtava isäntä ja koirat viihtyivät. Kun ensimmäinen matkaperuutus tuli, ilmoitin hänelle että koirat siirtyvät poikamme Riston luo.  Hän joutuikin hoitamaa koiriamme kuukauden verran. Omien Ginan ja Jaden lisäksi hänellä oli aikamoinen lauma ulkoilutettavana. Koirat onneksi käyttäytyivät hienosti, ei tullut eripuraa mistään, enemmänkin lisää leikkejä ja kirmailua. 

Sohvalle mahtuu vain kolme staffia, Hedy otti toisen 

Orapihlajantien staffitiimi

Nyt kotona parempaa terapiaa minulla ei voisi olla kuin kaksi rakastavaa staffia kainalossa. Ne vievät minut kävelylle kaksi kertaa päivässä, lämmittävät petiä ja kaivautuvat kainaloon katsomaan kanssani jotain suoratoistoleffaa. 

Toivotamme lukijoille onnea, iloa ja terveyttä vuodelle 2024!