tiistaina, marraskuuta 22, 2005

Pentukuumetta

Keskustelin ell Merja Dahlbomin kanssa Eevin astutuksesta ja sovimme, että käymme ottamassa irtosolunäytteen ja progesteronimäärityksen lauantaina hänen vastaanotollaan. Silloin keskustelemme myös astutustavasta ja arvioimme ajankohtaa. Eevi on ihan mahdoton housujen kanssa, se hieroo itseään joka paikkaan ja yrittää saada housut putoamaan.

Cessi on parina päivänä lirauttanut useammat pissat ja jopa ulostanut sisään ja kuitenkin se on voinut vapaasti mennä ulos tekemään tarpeitaan. Hieman alkaa pinna kiristyä lätäkköjen siivoamisesta ja mattojen putsaamisesta. Kysyin Eliakselta, mitä hoitoa hän määräisi, jos vastaanotolle tulisi tällainen potilas. Pohdittuaan asiaa ja tutkittuaan Remediaa hän päätyi antamaan Cessille Propanolia, jonka pitäisi auttaa hormooniperäiseen, tiheään virtsailuun. Eilisen hoidon aloittamisen jälkeen ei vielä ole ilmaantunut yhtään lätäkköä, pidetään peukkuja lääkkeen tepsimiseksi.

Eilen illalla juoksin Dixien ja Eevin kanssa 5 km:n lenkin. Juoksu sujui kepeästi raikkaassa pikkupakkasessa. Lenkkisauna oli lämpimänä ja olo tuntui mahtavalta sen jälkeen. Koirat tuulettivat kuten aina saunomisen aikana. Niiden mielestä on jännittävää kun käymme suihkussa ja uimme uima-altaassa. Pitää muistaa sulkea saunan ovi kunnolla, etteivät koirat pääse saunomaan. Eevi on taas kerran livahtanut sinne ja jyrsinyt lauteita.

Ei kommentteja: