maanantaina, marraskuuta 14, 2005

Isänpäivän viettoa

Aloitimme isänpäivän vieton varaslähdöllä eli jo lauantai-iltana Manhattan Transfer -konsertilla. Lämmittelijänä toimi Club Five vakiobiiseillään. Manhattan Transfer tarjosi virtuoosimaista jazz-iloittelua rennosti esitettynä. Elias ei ollut aivan yhtä ihastunut kuin minä, hänen mielestään jazz-elämyksen tuottaa vain pienessä intiimissä ympäristössä tarjottu soitanta. Viime kevään Sallan Saijazz, featuring Trio-töykeät oli todellinen elämys. No, joskus on kuitenkin hyvä kuulla maailman huippuja hyvän akustiikan tarjoamassa konserttisalissa.

Sunnuntaina treenasimme Eevin kanssa Purina-hallissa Soili Huuskon ohjaamina. Eevi kuumenee tässä harjoituspaikassa aivan kuin oikeassa kisassa. Teemana oli haltuunotto, mikä oli meille erityisen hyödyllistä. Kun vauhti kasvaa, ja koira kiihtyy, pitäisi pystyä haltuunotolla leikkaamaan meno. Soili antoi hyviä neuvoja, miten hallita lähtötilanne ja estää rimojen pudottelu. Pujottelussa Eevi teki taas tyypillisen virheensä eli juoksi ensimmäisen keppivälin ohi. Ensimmäistä kertaa sain vahvistusta sille, että ongelma on koiran keskittymisessä, se ei yksinkertaisesti malta mennä pujotteluun, mikä katkaisisi sen vauhdin. Aina ennen on vain annettu ohjeita minulle, eli virhe on muka ollut minun ohjauksessani. Pujotteluun menoa voisi harjoitella siten, että toisen keppivälin eteen laitetaan plexieste. Saan sellaisen Soililta kokeiltavaksi.

Treenien jälkeen menimme Riston ja Sarin luo, missä tarjottiin isänpäivän illallinen. Menu oli lohileipä, pippuripihvi hasselbakan perunoiden kera sekä suklaajäätelöä. Lisäksi tarjoiltiin laadukasta viiniä. Roy, Werner ja Henrik olivat tehneet isänpäiväkortit, liikuttavia piirroksia ja kauniita sanoja isoisälle. Pelasimme illan päätteeksi jengaa. Olipa mukava ja aktiivinen viikonloppu. Taas kerran muistin olla kiitollinen siitä, että saan tehdä kaikkia näitä mukavia asioita läheisten ihmisieni ja koirieni kanssa.

Ei kommentteja: