Turun Agilityurheilijat eli Tsau järjesti iltakisat 2-luokille, ja sinne matkasimme Eevin kanssa toiveikkaina 0-tuloksia hakemaan. Tsaun kisoihin on mukava osallistua, sillä seuralla on hieno uusi halli Liedossa ja kisajärjestelyt ovat aina mallikkaat. Tuomarina oli seuran oma mies, Markku Vuorinen. Saavuin ajoissa paikalle, kävelytin Eeviä, lämmittelin sitä harjoitusesteillä ja yhteistyömme näytti sujuvan hyvin. Otin jämäkän otteen ja ajattelin, että nyt saan Eevin odottamaan radalle lähtökäskyä nätisti. Miten sitten taas kävikään? Heti kaulapannan avaamisen jälkeen Eevi ponkaisi ensimmäiselle hypylle ja minä perässä radalle aivan paniikissa. Tällaisessa tilanteessa Eevi hermoilee myös , sillä se tietää tehneensä väärin. Alkuneliön hypyt sujuivat silti ok ja pujotteluun meno myös hienosti. Keppien jälkeen olevan käyrän putken väärä suu imaisi Eevin sisään (varmaan ohjauskäskyni oli myöhässä) ja tuomari vihelsi radan hylätyksi. Jatkoimme vielä pari estettä, mutta Eevi oli aivan pois käsistä, poukkoili sinne tänne. Kutsuin sen luokseni ja sanoin tuomarille, että ratamme päättyi tähän. Vein Eevin ulos hallista, motkotin sille kiukuspäissäni ja tein pari tiukkaa odottamisharjoitusta. Se oli taas kovin nöyrä ja alistunut, mahtoiko ollenkaan ymmärtää mistä sulkeiset johtuivat. Seuraava kisa alkoi 1,5 tunnin kuluttua, ja odotusaikana kävimme kävelyllä ja yritimme rentoutua. Päätin kokeillä lähdössä sitä, että otan pannan pois jo ennen lähtöviivalle asettumista ja kuljetan Eevin seuraa käskyllä lähtöpaikalle. Se näyttikin toimivan, sillä Eevin seurasi hienosti, istui odottamassa paikoillaan kunnes annoin luvan hypätä. Ehdin sanoa sille myös hyvä, joka varmaan laukaisi jännittyneen tilanteen. Nyt Eevi liikkui kuin unelma ja me molemmat panimme parastamme. Silti puomilla tuli kontaktivirhe ja yhdellä hypyllä kieltäytyminen (oman ohjausvirheen takia). Radasta jäi hyvä mieli ja taas vahvistui usko siihen, että kyllä me vielä ne 0-tuloksetkin ansaitsemme.
Yövyimme nuorimmaisemme Jukan luona Turun Kupittaalla. Jukan ja Riitan 1-vuotias Pyry oli kiinnostunut melkein enemmän Eevistä kuin isoäidistä. Eevi käyttäytyi tosi hienosti, ei hyppinyt eikä murjonut Pyryä, välillä vain lipaisi hellästi poskea tai kättä. Pyry osaa jo sanoa "koira" ja "hauhau".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti