sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Rajansa kaikella

Viime sunnuntaina osallistuimme Porskin agilitykilpailuihin ja odotukset olivat korkealla. Medi 2 -luokassa oli vain 2 osallistujaa ja jos tekisimme puhtaan radan, saisimme varmuudella luokkanousuun oikeuttavan 0-tuloksen. Luottavaisena ja varmana seisoin Eevin kanssa odottamassa lähtövuoroamme, mutta toiveet 0-tuloksesta romuttuivat jo radan alussa. Eevi karkasi heti kun irroitin kaulapannan, pudotti ensimmäisen riman, huiteli sinne tänne ja karkasi lopulta väärälle esteelle. Toivottamana sanoin tuomarille, että lopetamme tähän ja poistuin Eevin kanssa radalta. Siinä vaiheessa se seurasi minua kuin paraskin toko-koira, aivan kuin mitään tavatonta ei olisi tapahtunut. Ajaessani kotiin päin Porvoon moottoritietä, pohdin epätoivoisena tilannettamme. Ajattelin, että miksi harrastan tätä lajia, kun se tuo minulle epäonnistumisen tunnetta ja pahaa mieltä. Mietin myös, että ehkä minun olisi syytä mennä itseeni ja todeta, että olen niin huono ohjaaja, että on parasta lopettaa koko harrastus. Päädyin kuitenkin soittamaan koirapsykologi Pertti Vilanderille, jolle sanoin, että olen päättänyt lopettaa agilityn mutta sitä ennen kysyn häneltä asiantuntijana, olisiko vielä jotain tehtävissä. Vilander sanoi, että varmasti voimme löytää avun ongelmaan ja niin sovimme tapaamisen tulevalle viikolle. Helpotti jo vähän. Kotiin tullessani näin, että Fina oli syönyt Italiasta ostamani kengän puoliskon ja silloin mittani täyttyi. Kun toruin sitä melko vahvoin äänensävyin, molemmat koirat lakosivat lattialle ja luimuilivat koko iltapäivän nurkissa tarkkaillen, milloin emäntä leppyisi. Kyllä emäntä leppyikin, mutta Eevin suhteen nostettiin hieman tottelevaisuusvaatimuksia.

Olin ehtinyt ilmoittautua myös viikolla pidettäviin TSAUn kisoihin Liedossa ja niihin lähdin Eevin kanssa sekavin mielin. Yhteistyömme sujui kuitenkin melko mallikkaasti ja voitimme ensimmäisen kilpailun ja sijoitumme toiseksi illan toisessa kilpailussa. Nytkään emme tehneet puhdasta rataa, vaan valitettava riman pudotus vei tuloksen miinukselle. Ajelimme illalla kotiin auto täynnä palkintoja, ja mieli taas toivekkaana Porvoon kisojen aiheuttaman pettymyksen jälkeen.

Olen nauttinut loppuviikon väljästä aikataulustani, kun vetämäni lähes puolen vuoden pituinen Helian toimitalon vihkiäisprojekti sai vihdoin päätöksen. Juhlat onnistuivat lähes 100 %:sti ja on ollut hienoa saada vain positiivista palautetta. Oletetun 250 vieraan sijasta yli 400 ilmoittautui ja aivan viimeisinä päivinä jouduimme tekemään mittavia järjestelyjä, jotta tilaa, ruokaa ja juomaa olisi kaikille kutsuvieraille tarjolla. Suuren suosion aiheuttajana oli ehkä laadukas ja houkutteleva ohjelma. Musiikkia esittivät Lenni-Kalle Taipale trioineen sekä Marko Haavisto ja Poutahaukat. Tanssiteatteri Hurjaruuth hätkähdytti ja hauskutti ja kun kaiken lisäksi koristelut ja notkuvat ruoka- ja juomapöydät tarjosivat parastaan, vieraat olivat syystäkin tyytyväisiä. Opiskelijoiden tilaisuudessa seuraavana päivänä esiintyi Krisse. Olin itse vastaanottamassa ja ohjaamassa Krisseä esiintymispaikalle ja en voinut muuta kuin ihailla tuota pientä, hauskan näköistä ja sanavalmista voimanaista, jonka mahtava tilannekomiikka villitsi ja hauskutti tuhatpäistä nuorta yleisöä.

Ei kommentteja: