Sirkustelua ja muuta hulinaa

Joulu ei meillä ala ilman Hurjaruutin sirkustelua. Perhe Westermarck täytti eilen illalla Pannuhallin katsomossa neljännellä rivillä 10 paikkaa, tuntui mahtavalta istua siinä omien joukossa. Sirkuksen tarina oli tänä vuonna Aika ja hauskasti juoni oli kehitetty kellon viisareiden ympärille. Juoni ei tosin ollut olennainen osa hienoa esitystä, huimat taiturit melkein salpasivat hengen, ihastuttivat ja naurattivat, Olihan siellä tuttu possukin ja ranskispartaiset tontut tuomassa joulun tarinaa. Pieni Pyry jaksoi katsoa esityksen hievahtamatta alusta loppuun, harvoin voi sanoa jonkun esityksen sopivan näin hyvin sekä lapsille että aikuisille.

Vietimme lauantaina jo esijoulun, koska lähdemme perjantaina vanhimman pojan perheen luo Canarian Temisaksen pikkukylään. Valmistin juhla-aterian, jonka alkuruokana oli graavilohiviettelys. Pääruoaksi paistoin kokonaisen kalkkunan ja yllätyin itsekin, miten helposti kalkkuna kypsyi herkulliseksi ja meheväksi. Lisäkkeenä oli juuresmuhennosta ja kermaista kastiketta ja vaikka itse sanonkin, se oli herkullista. Jälkiruoaksi oli vaniljajäätelöä ja lakkakastiketta. Koko perhe osallistui valmisteluihin ja pöydän kattamiseen ja tallensimme melko hauskan videon touhuiluistamme. Koirat pyörivät jaloissa ja nuuhkivat nenät väristen kalkkunan tuoksuja. Kalkkunasta riittää kyllä paljon höystettä koirien papana-annoksiin.

Illallisen jälkeen otimme Skype-yhteyden Temisakseen. Meidän täytyi vuorotella nettikameran silmän edessä kun emme kaikki mahtuneet yhdellä kertaa, mutta Mika, Sirkku, Joel ja Tyko mahtuivat sopivasti yhteen kuvaan. Nostimme myös Tykon ja Joelin pyynnöstä vuorotellen koirat kameran eteen.

Sirkuksen aikana koirajoukko oli alkupaloiksi nauttinut putkilon Bugadog-hammashoitovoidetta, hajoittaneet putken palasiksi ja levittäneet tahmaista ainetta koiranpeteihin. Dixie villitsi taas tyttäret niin että hermot meinasivat mennä, ja nyt kun viikonlopun hulinat ovat takana, meidän koirat nukkuvat voipuneina koreissaan

Kesäiset kelit ovat innostaneet Finan pihankaivuutöihin. Se kaivaa kuin aarretta etsien syviä kuoppia nurmikkoon, ja jos se löytää kiven, se vikisee vimmasta ja innosta ja yrittää jyrsiä sitä. Tällaisella menolla sen tassuvälit voivat ärtyä ja hampaat rikkoutua. Tein kaivuuprojektista pienen videoleikkeen kuvagalleriaan. Minun etuhampaani olivat vähällä lohjeta eräänä päivänä kun aamukahvipöydässä lehteä lukiessani Fina teki yllätyshypyn syliini. Kahvikuppi oli kädessäni, Fina kolautti sen päällään hampaisiini ja kahvi lensi ympäriinsä. Onneksi kahvi oli jo vähän jäähtynyttä. Fina sai pikapalautuksen lattialle.

Torstaina Eevi ja Fina lähtevät joulun viettoon Laaksolahteen ja isäntäväki lähtee aikaisin perjantaiaamuna Canarialle. Tietokone saa huilata viikon verran ja kirjoittajan niskallekin pieni tauko tekee hyvää.

Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua kaikille lukijoille, rentoutukaa ja nauttikaa joululahjoista, jouluruoasta ja joululomasta.

Kuratassut joulukuussa

Koirien joulukalenterista on syöty jo 11 namia. Hyvä, että pääsin kokeilemaan tätä uutuutta lahjan muodossa, sillä jos olisin ostanut sen omalla rahalla, kalenterin avaaminen olisi tehnyt minut melko kärttyisäksi. Luukkujen numeroa saa etsiä suurennuslasilla, suklaanami on pakattu niin tiukkaan kalvoon, että tarvitaan teräase sen avaamiseen ja kun sen vihdoin saa esille, herää epäilys namin tuoreudesta (suklaan päällä on jotain valkoista). No, koirille ne maistuvat eikä vatsavaivojakaan ole havaittu.

Fina on osallistunut jo jouluvalmisteluihin ja tuunasi kassistani löytämänsä joulukorttipakkauksen. Nyt kortit on koristeltu hampaanjäljillä ja reunat on revitty taiteellisesti. Ehkäpä veljet saavat Finalta omakätisesti koristellut kortit.

Tammisaaren Noi perheineen kävi tänään kylässä ja meidän jälleen näkemisen riemulla ei ollut rajoja. Staffihan tervehtii riemukkaasti jokaista tapaamaansa ihmistä, mutta kyllä tänään tuntui siltä, että Noi muisti synnyinkotinsa ja kasvattajansa ja osoitti sen myös. Noi oli pentueen pieni, elvytin sitä ensimmäisinä päivinä kun se ei jaksanut imeä, syötin parin viikon ajan lisäravintoa tuttipullolla ja sain sen taistelemaan elämästään. Tänään meille tuli kylään hyvin muodostunut ja hyvällä itsetunnolla varustettu staffiuros, jossa ei näkynyt heikkouden merkkejä. Se löysi heti Finan kanssa yhteisen sävelen, sieti hyvin äiti-Eevin komentelut ja pian kaikki kolme temmelsivät pihalla niin että kurapaakut lentelivät. Kaisa oli ommellut Noille talvitakin ja pannan ja tuli tuomaan vaatteet meille. Kun omat koirat ja Noi olivat juosseet itsensä läkähdyksiin, Kaisan pesue pääsi vuorostaan näyttäytymään ja taas meidän takapihalla viipotti vauhtikoiria täysillä. Noin perhe näki samalla käynnillä monta erilaista staffimallia niin luonteen, ulkonäön ja koon kannalta. Kyllä he ovat hyvin sisäistäneet staffielämän, eivät säikkyneet Helmin huimia tervehdyshyppyjä eivätkä Rontin törmäyksiä.

Koirien takit ovat jääneet vähälle käytölle, kun tässä oikullisessa joulukuun säässä ei vielä vatsanalusta palella. Pihalla köynnösangervo työntää lehtiä ja voikukka tököttää tien reunalla, pajunkissat pörhentelevät kuin keväällä konsanaan. Katselin TV:ssä surkeita näkymiä Rovaniemen Napapiirin majalta, turistikeskuksen pihalla. Siellä brittituristit saavat nauttia todella eksoottisesta talvitunnelmasta, kun koiravaljakkoajelu tehdään vettä litisevällä ajouralla. Sääliksi käy myös hiihtokeskusyrittäjiä, kun kallis tykkilumikin on lämmössä sulanut. Taisi olla hyvä päätös lähteä jouluksi etelään ja jättää vaihteeksi Piilopirtin keikka väliin. Paha mieli siitä olisi vain tullut, kun lumihankien sijasta olisimme katselleet mökin ikkunasta vihreää pihaniittyä.

Vuosi elämästä

Vuosi on kierähtänyt umpeen siitä kun Eevi ja Waltteri kokivat yhteisen lemmenhetken. Vuoteen on mahtunut odotusta, jännitystä, iloa ja vähän huoltakin. Eevin neljä pentua täyttivät juuri 10 kuukautta ja ne ovat kehittyneet mallikkaiksi nuoriksi staffeiksi. Ne tuovat paljon iloa isäntäperheilleen ja varmasti niiden ulkopuolellekin. Paljon työtä ja huolenpitoa on tarvittu, että suloiset pennut ovat kehittyneet hyvin ja oppineet koirien tavoille. Kasvattajana olen erityisen iloinen siitä, että pennut ovat vastuullisissa ja huolehtivaisissa kodeissa. Eevi-äiti on kypsä staffirouva parhaimmillaan. Se on tosin kerännyt vähän massaa (tai läskiä) vyötärölleen, menettänyt kohtunsa ja melkein kaikki nisänsä. Sen elämä on nyt tasaista, kun hormonit eivät enää aiheuta mielentilan ailahteluita. Dixie mummi on vuoden aikana harmaantunut arvokkaasti ja viettää lokoisia päiviä Riston perheessä. Siellä on TV-huoneeseen hankittu uudet nojatuolit, joista Dixie on ominnut toisen ja petaa aina suojaviltin ja tyynyn itselleen sopivaksi kasaksi.

Kymmenkuisen Finan strategiset mitat ovat:
paino 14 kg
korkeus 38 cm
rinnan ympärys 59
kaulan ympärys 41 cm
pään ympärys 44 cm

Se on melko korkea rimpula, mutta paino on aikuisen staffin ja luusto on vahva. Ehkäpä lihakset vielä kasvavat ja muotoilevat Finasta rodulle ominaisen muhkean staffinartun.

Kasvattajakin yrittää pitää itsestään hyvää huolta ja niinpä hankin itselleni jäsenyyden uuteen Länsiväylän Elixia-liikuntakeskukseen. Kaupan päälle sain ilmaiset liikuntakortit marras- joulukuulle. Aloitin reippaasti osallistumalla Bodypump-tunnille ja hyvältä tuntui. Vähemmän hyvältä tuntui parin päivän päästä, kun lihakset olivat maitohapoilla. Kropasta löytyi lihasryhmiä, joita en tiennyt omistavanikaan. No, seuraavan tunnin jälkeen pystyin jo kävelemään ja istumaan ihan kivutta.

Tänään meidät oli kutsuttu Henrikin syntymäpäivälounaalle, mutta koska olin jo ilmoittautunut Eevin kanssa Kotkaan kisaamaan, saimme luvan tulla hieman myöhässä. Minulla on ihanan ymmärtäväinen perhe, kukaan ei kauhistele agilityaddiktia, vaan sopeutuu siihen, että äiti tulee lounaalle myöhässä reissussa rähjääntyneenä. Tänään oli kisassa 0-tulos todella hiuskarvan varassa, kaikki muut esteet sujuivat virheettä paitsi keinun alastulossa pienen pieni varaslähtö. Aika oli erinomainen ja sijoituimme neljännelle sijalle. Kotkassa palkittiin tämäkin sijoitus, ja Eevi sai ikioman koirien joulukalenterin.