Kalenterin mukaan on kesä, mutta lämpömittari ei ole yhteistyössä kalenterin kanssa. Tänä aamuna se näytti vaivaiset 9 astetta, mutta positiivisella asenteella osasimme iloita siitä, että taivaalta ei vihmonut vettä. Positiivista on sekin, että hyttyset ovat jähmettyneet kylmästä ja tienpenkasta löytynyt muhkea tattisato oli puhdas toukista, kylmän ansiota sekin. Vettä on tullut taivaalta kaatamalla, pihamaalla kävellessä askeleet lotisevat ja järven vesi on noussut, niin että puolet sillasta on veden peitossa. Olen testannut erilaisia sadevarustuksia ja todennut, että Haltin Drymax-housut ovat kaatosateen kestävät, sen sijaan sadetakki (tuntematon merkki) päästi veden läpi. On viikolle mahtunut ihan mukaviakin päiviä, tiistaina oli oikein lämmintä ja tyyntä, niinpä lähdimme järvelle kokeilemaan venettä. Kemijärven selät ovat laajoja ja suojattomia, sinne ei pidä lähteä navakassa tuulessa. Merikarttakin on tarpeen, vaarallisia matalikkoja on yllättävissä paikoissa. Tankkasin taas miltä puolelta punainen ja vihreä reimari ohitetaan, kartta kun ilmoittaa niin yksiselitteisesti, ”Punainen merkki jää vasemmalle ja vihreä oikealle, kun kuljetaan merikarttaan merkittyä väylän nimelliskulkusuuntaa”. Siis mikä on kulkusuunta, kun ei näytetä lähtöpaikkaa eikä satamaa?
Koirat ovat nököttäneet sohvan nurkassa, kun kuraisella pihamaalla ei ole mukava leikkiä ja sade kastelee turkin. Turhautumisen laskuun voi varmaan laittaa senkin, että kun remonttimies Olavi tuli lounastauolle, Fina söi hänen lippiksen. Ehkä se tykkäsi, että Pessalompolon koiranäyttelyn palkintolippis oli turhan koreileva, parempi tuhota se. Elias on kaivanut savusaunarakennuksen pilareiden ympäriltä maata ja Olavin kanssa saanut pilarit suoristettua. Siinä vasta varsinainen kuratyömaa, mies on nenänpäätä myöten savessa. Savi on hankala alusta hirsirakennukselle, huolelliselta perustustyöstä huolimatta, routa keikuttaa sitä joka vuosi, ja on myös rikkonut pohjaa. Fina on mielissään kaivuutöistä, se osallistuu niihin touhukkaana ja tekee kivilöytöjä. Kivet saavat sen aivan hurmioon, se pyörittää ja kuljettaa niitä, kantaa sänkyyn, penkoo petivaatteet. Ei ole mukavaa löytää illalla lakanoista savea ja hiekkaa.
Jotain hyvääkin kivihulluudessa on, sen totesin eräänä iltana lenkillä, kun jänis osui tielle. Fina säntäsi perään, palasi kun kutsuin sitä vimmatusti, mutta oli niin kiihkoissaan, että pelkäsin sen taas karkaavan jängälle. Nappasin kiven tienpenkalta ja heitin Finan eteen, jo unohtui jänis ja koira kulki kauniisti vierelläni kivi suussaan loppumatkan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti