Tsemppikoira Dixien jatkoaika kesti päivälleen neljä kuukautta. Viimeisiin viikkoihin asti se eli täysillä iloisena ja leikkisänä, silti tavoilleen uskollisesti vaativana ja huomionkipeänä. Se ujuttautui Sarin ja Riston petikaveriksi, nyhjäsi sohvalla istujien jalkojen vieressä ja nuoli intensiivisesti paljaita sääriä. Aitiopaikalta omalta pediltään se seurasi Wernerin, Royn ja Henrikin touhuja ja leikkejä. Mikään ei osoittanut että kasvaimet olisivat uusineet ennen kuin kolmisen viikkoa sitten vatsa alkoi pyöristyä epänormaalisti. Tiesimme kaikki, että levinnyttä syöpää ei enää pystyttäisi poistamaan ja eräs raskaimmista asioista oli päättää, milloin Dixien olisi aika lähteä. Kun Dixie ei näyttänyt kärsivän ja oli entiseen tapaan pirteä ja iloinen, Elias päätyi vielä yrittämään leikkausta. Torstaina hän saattoi vain todeta, että kasvaimet olivat levinneet kaikkialle vatsaonteloon eikä mitään ollut tehtävissä. Dixien nukutus muuttui ikiuneksi.
Vaikka kaikki olimme valmistautuneet tähän jo ensimmäisestä leikkauksesta lähtien, luopuminen Dixiestä oli uskomattoman raskasta ja surullista. Yritän lohduttaa itseäni muistelemalla lukemattomia iloisia ja onnellisia hetkiä yhteisen taipaleemme aikana.
- Dixie oli tsemppikoira jo maailmaan tullessaan. Emo-Cessi oli synnyttänyt 6 pentua, kohtu tuntui tyhjältä ja se makasi tyytyväisenä hoitamassa pentuettaan. Nukuin lyhkäisen yön ja menin pentulaatikolle tarkastamaan että kaikki on hyvin. Luulin että sekosin laskuissa, sillä kerta kerran jälkeen sain pentujen lukumääräksi 7. Totta se oli, Cessi oli synnyttänyt yksin seitsemännen pennun, se erottautui muista oikean etutassun valkoisella sukalla. Se päätettiin jättää kotiin Sarin ja Riston pennuksi ja ristittiin Dixieksi.
- Dixie oli sopeutuva ja luottavainen, se viihtyi kaikkialla ja kaikkien kanssa. Meillä oli Sarin ja Riston kanssa ”yhteishuoltajuus”. Riston USA:n komennuksen aikana Dixie, silloin 1,5 vuotias, asusti meillä. Noin kolmevuotiaana se muutti taas Tammitielle, kun omassa perheessä kolme pientä poikaa pyöri ympärillä eikä Dixie oikein löytänyt laumassa paikkaansa. Se palasi eläkevuosiksi Sarin, Riston ja poikien huomaan ja nautti suuresti ainoan koiran asemastaan.
- Dixie oli innokas oppimaan uutta, se oli kaikkien staffiemme joukossa se oikea temppukoira. Se kuljetti postin, haki nenäliinan kun aivastus yllätti, toi lenkkikengät ulkoilemaan lähtijälle, kieri, ryömi, katsoi oikeaan ja vasempaan. Laskimme kerran, että se ymmärsi yli 60 sanaa.
- Dixie oli paras agilitykoirani, se kilpaili ansiokkaasti 3. luokassa ja päätti uransa kymmenvuotiaana puhtaalla 0-tuloksella.
- Dixie oli johtajatyyppi ja piti Tammitien muut staffit ojennuksessa ja komennuksessa. Vierailulla ollessaan se näytti esimerkillään, miten saunojia pitää vahtia kumealla haukulla. Se hyppäsi sänkyyn ensimmäisenä ja kaivautui ykköspaikalle emännän kainaloon. Kävelyllä se vahti ihmis- ja koiralaumaa ja teki väliin yllättäviä kierroksia kooten lauman kokoon.
- Dixie oli erinomaisen tottelevainen, mutta omilla ehdoillaan. Tällaisen arvion antoi käytösguru Peetsa Vilander seuratessaan yhteistyötämme.
- Dixie tiesi, ettei sänkyyn oikeastaan saanut hypätä ennen kuin isäntäväki on nukahtanut. Jos ilta meni puolenyön paikkeille, se vaati äänekkäästi päästä sänkyyn aivan kuin huomauttaen että sitä odotusaikaa ei nyt tarvita.
- Dixie oli urhoollinen ja peloton tosipaikan tullen. Pari kertaa elämänsä aikana se joutui puolustautumaan tappelussa, mutta pahaa jälkeä ei päässyt syntymään. Se pomotteli joskus Cindyä, perheemme vanhempaa staffia aivan kuin tietäen että niillä ei ollut sukulaissuhdetta. Eevin ja Finan kanssa ei kärhämöitä ole koskaan syntynyt, tyttären ja tyttärentyttären kanssa ne muodostivat sopuisan pikkulauman.
- Dixie oli sympaattinen, persoonallinen ja älykäs staffi, suloinen, lutunen ja jämäkkä. Adjektiivit eivät tahdo riittää sen kuvaamiseen.
Dixie pääsi nukkumaan omalle pihalle suuren katajan alle, sitkeä puu vartioi sitkeää tsemppajaa. Emme saa enää koskaan silittää sitä, kuten Werner itki hautaan laskemisen jälkeen. Itse itken tätä kirjoittaessani niin, että kirjaimet hyppivät silmissä ja näppäimet häviävät harson taakse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti