Tälle talvelle on tunnusomaista, että on tartuttava hetkeen ja nautittava talven iloista heti kun tilaisuus tarjoutuu. Niinpä kävimme nauttimassa järviluistelusta heti, kun pakkanen oli jäädyttänyt jäät turvallisen paksuiksi. En muista milloin olisin viimeksi luistellut kirkkaalla järven jäällä, jonka läpi näkee melkein pohjaan asti. Aurinko paistoi viistosti metsän takaa ja myötätuuli antoi sopivasti vauhtia menoon. Takaisin tullessa pitikin tehdä töitä niin että hiki kasteli selän. Suomalainen talvi-ilo on moninaista, Oittaan rannassa oli talviuimareita, hiihtäjät suuntasivat metsään laduille, ja laiturilla istui vieri vieressä ihmisiä pukemassa tai riisumassa luistimia. Potkukelkkailijat kiitelivät jäällä, surffaajat levittelivät värikkäitä siipiään ja jotkut vain kävelivät nauttien talvipäivästä. Yksi staffirouvakin oli päässyt mukaan iloittelemaan. pirteä hyväkuntoinen 11-vuotias juoksi jäällä kuin nuori koira.
Hiihtokelien kanssa on sama tilanne, on hiihdettävä silloin kun lunta on maassa. En suostu lähtemään pääkaupunkiseudun tykkilumiladuille, joten piti matkata Tampereelle asti hakemaan hiihtoiloa. Jukka vei meidät Teivon raviradan kyljessä olevaan Lamminpään hiihtokeskukseen, jossa oli kohtuullisessa kunnossa oleva hiihtolenkki. Melkein jonossa siellä sai hiihtää, mutta harjulta oli hulppeat maisemat, aurinko paistoi ja pieni pakkanen punasi posket. Siinä sujutellessani muistelin, miten tasan puoli vuotta sitten helteisenä heinäkuun päivänä kisasin alhaalla olevalla raviradalla Agirotu-tapahtumassa.
Riitta-miniä päivysti Tayksissa sunnuntain-yön ja me olimme Jukan apuna lasten hoidossa. Illalla kävelimme koirien kanssa pitkän lenkin Pyryn ollessa toimeliaana oppaana. Hän halusi taluttaa Eeviä, koska se on niin lauhallinen. Vähän avustusta tarvittiin kuitenkin, sillä Hämeenpuiston hajut olivat niin kiihottavia, että Eevi poukkoili sinne sun tänne ja oli vetää pienen taluttajan kumoon. Tampereen koiranulkoiluttajat näyttävät olevan paljon kontaktihaluisempia kuin espoolaiset, sillä lähes jokaisen kanssa piti jäädä juttelemaan ja katsastamaan koiria.
Pyry on utelias ja tietäväinen neljävuotias ja hänen kanssaan jää väittelyssä helposti toiseksi. Kun televisiosta tuli hiihto-ohjelmaa kysyin tietääkö hän, kuka on Pirjo Kuitunen. “Tietenkin, sehän on maailman paras hiihtäjä”, tuli kuin pyssyn suusta. Edellisellä viikolla Pyry oli katsonut vanhempien kanssa Tour de Skitä ja pohtinut: “Minkähänlaiset tissit Pirjo Kuitusella on?” Kun Jukka kertoi meille tarinan, hän vakuutti, että perheessä ei todellakaan ole viime aikoina puhuttu tissiasioista. Pienillä padoilla on korvat, jossain on joku takuulla niistä puhunut.
Otetaanpa aasinsilta Finan tisseihin. Kuvittelen että ne olisivat vähän kasvaneet, mutta myös valeraskaus saattaa turvottaa niitä. Ruokahalu on melkoinen, mutta sekin voi olla vain tuurisyömistä. Pari päivää sitten oli päiväpeitolla oksennus. Olisiko se merkki raskauspahoinvoinnista vai lumensyönnin aiheuttamaa vatsalaukun ärsytystä. Odottelemme siis kärsivällisinä selviä merkkejä raskaudesta, mutta varmuuden voimme saada vasta helmikuun alussa ultraäänikuvauksen jälkeen. Kyselyjä Finan mahdollisista pennuista on tullut jo useita, mutta kärsivällistä odottamista tarvitaan nyt kaikilta osapuolilta.
Näkyykö muutosta!
Kotimatkalla Tampereelta kura roiskui ja valkoiset hanget ovat muisto vain. Läheisellä luistinradalla lillui valtava vesilammikko!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti