Kohtaamisia metsässä

Kun metsäkävelyllä Fina höristelee korviaan ja terästää katsettaan, pitäisi uskoa, että metsässä on muitakin liikkeellä kuin me. Lähtöpisteemme Hannusjärven metsälenkille sijaitsee radiomaston juurella jyrkän kallion alla. Kuvittelemme, että reitti on vapaa koska kukaan muu ei halua kivuta jyrkkää rinnettä ylös. Sitä paitsi kiipeily tekee koirielle hyvää, ja kyllä Eliaksen ja minunkin aamukankeat jäsenet vertyvät mainiosti ja pulssi nousee melkoiseen jumputukseen.

Eräänä aamuna Finalla oli taas tarkkailueleet päällä, mutta päästimme silti koirat vapaaksi heti reitin alussa. Kun puuskuttavina olimme kalliokielekkeen päällä, sydämeni melkein pysähtyi muustakin kuin vain rasituksesta. Tasanteella oli päiväkotiryhmä ulkoilemassa, ja meneillään oli jonkinlainen piirileikki. Fina säntäsi oitis tervehtimään, vaikka minä yritin läähätykseni lomasta huudella sille kieltoa. Fina käväisi lasten luona, mutta tuli saman tien takaisin ja lähestyimme sitten ryhmää koirat tiukasti taluttimissa. Pahoittelin Finan ryntäystä ja kysyin oliko se pelästyttänyt lapset. Tädin ja lapset nauroivat ja sanoivat yhdestä suusta, että Fina oli vain nuuhkaissut heitä ja juossut takaisin. Silloin minuakin jo nauratti ja juttelimme hetken päiväkodin luontoretkeilystä. Eräs tomera miehenalku sanoi, että täällä ei ole hirviä. Taisi poika pelätä hirviä, mutta tädit olivat vakuuttaneet metsän olevan hirvivapaa.

Jatkoimme ajatuksissamme eteenpäin pitkin tuttua reittiä, ja koirat juoksentelivat varvikossa. Eevi ehdotti Finalle keppileikkiä, mutta onneksi sillä kertaa ei syntynyt taistelua kepinvoittajasta. Joskus koirien taistelut ovat mahdottoman pitkiä ja sitkeitä, silmät vain pyörivät päässä, kauhea murina kuuluu, eikä kumpikaan suostu luovuttamaan. Havahduin kun polun poikki juoksi iso ruskea otus ja luulin aluksi, että suurikokoinen koira oli irrallaan. Fina säntäsi salamana perään ja tajusin saman tien, että vihdoin metsän salaperäinen peura näyttäytyi. Olimme lumessa nähneet sen jälkiä aivan kulkureittimme varrella, mutta itse otusta emme olleet koskaan nähneet. Jo toisen kerran aamulenkin aikana sydän pompahti kurkkuun, ja ehdin jo kuvitella, miten Fina juoksisi peuran perässä moottoritielle. Elias ja minä huusimme Finaa niin kovaa, kuin ääntä meistä lähti ja ihme tapahtui. Fina palasi melkein heti, se oli vain uteliaana sännännyt katsomaan outoa liikkujaa. Nyt tuli todistettua, että Fina tottelee luoksekäskyä melkein 100 %:sesti. Se toteuttaa tyypillistä staffilogiikkaa: ”Ok, tottelenhan minä, kunhan ensin käyn tarkistamassa tuon jutun”. Kun kesällä Lapissa Fina tuli todettua porovarmaksi, nyt voin sanoa sen olevan myös peuravarma.

Finan kolmas viikko astutuksesta alkaa olla täynnä, mutta tiineyskalenterin mukaan ei selkeitä oireita raskaudesta voida vielä todeta. Ei ole aamupahoinvointia, ei syömättömyyttä, ei apeutta kuten joiden ohjeiden mukaan voisi jo olla. Tosin mahalinja on suoristunut eli Finan lähes vinttikoiramainen vyötärö on katoamassa.

Nyt kun Riston perheeseen on päätetty ottaa Finan pentu (jos niitä tulee), nimen keksiminen on jännittävää ja ajankohtaista. Eilisellä yhteisellä ajomatkalla Hämeenlinnaan mietimme kovasti nasevaa ja toimivaa kutsumanimeä. Järjestyksessä tämä olisi 8. pentueeni, jossa viralliset nimet alkaisivat H-kirjaimella. Kutsumanimi on aivan omistajan päätettävissä, mutta kannattaa miettiä lyhyttä korkeintaan kaksitavuista nimeä, joka ääntyy sujuvasti. Koirien nimistä on jopa tehty gradu Turun yliopiston sosiologian laitoksella. Netistä voi koirien nimiä etsiä useilta sivustoilta, tässä muutama osoite: http://www.freewebs.com/koiriennimet/
http://www.koirakuvia.net/koiran-nimet.php