keskiviikkona, helmikuuta 03, 2010

Lunta, lunta, lunta vaan....

Taisin joskus joulukuun alussa anoa ilmojen haltijalta lunta, jotta saataisiin hiihtokelit. Pyyntöön vastattiin melko pikaisesti, mutta minulle olisi riittänyt vähempikin lumi. En silti valita, sillä nautin suunnattomasti valkoisesta maisemasta, puhtaudesta ja metsän satuhahmoista. Onneksi lumi ei ole vielä tukkinut pihaamme, vaikka kinokset yltävät jo ikkunalautojen korkeudelle. Eilisiltaisella koirienulkoilutuskierroksella Eestinmalmin pikkuteillä kävi kova vilske. Lähes jokaisen talon pihalla huiski mies (missä naiset?) yrittäen kärrätä lumimassoja jo ennestään korkeiden kasojen päälle.

Olen ollut koko päivän autoillen liikenteessä keskustassa ja selvisin kotiin ilman kolhuja ja ojaanajoa. Näin hankeen hautautuneita autoja, jumiin jääneitä autoja ja takarenkaat irtolumessa sutivia autoja. Näin ihmisiä jotka kaivoivat pikkulapiolla autoaan lumihangesta tai yrittivät epätoivoisesti saada autoa pois lumipenkasta. Erehdyin kääntymään kapeahkolle ylämäkeen nousevalle kadulle. Vastaan tuli taksi, joka ei suostunut väistämään. Niinpä jouduin peruuttamaan koko kadun pituisen alamäen lumikasoja väistellen antaakseni kiireiselle taksille tilaa.

Sunnuntai-iltana ajellessani kotiin Hyvinkään kisoista, huomasin että moottoritien opastetaulu oli peittynyt lumen alle. TomTom kyllä kertoi missä piti kääntyä, mutta entä jos olisi pitänyt selvitä pelkkien tienviittojen avulla. Mieleeni muistui Lehtimäen ajoilta kesäinen ajotaitokilpailu, jossa yhtenä tehtävänä oli ratkaista, miten pitäisi toimia, jos huomaisi liikennekyltin olevan lumen peittämä. Oikea vastaus oli, että olisi pitänyt pysäyttää auto ja mennä harjaamaan lumi pois. Ohje tuntui silloin naurettavalta, mutta nyt tajuan että siinä oli totuuden hiven. Lumi tosiaan voi peittää tärkeänkin liikennemerkin ja johtaa autoilijaa harhaan tai aiheuttaa vaaratilanteen. Ajotaitokilpailuista sen verran, että ns. ketteryystehtävänä oli peruuttaa vasen takapyörä maassa olevan perunan päälle. Onnistuin murskaamaan perunan ja kun kaikki muut tehtävät (paitsi luminen liikennemerkki) sujuivat melko nappiin, minut kruunattiin Lehtimäen Autonaiseksi. Todisteena noista kunnian hetkistä pölyttynyt pokaali on edelleen jossain alakerran varastossa.

Eevin ja Finan välit ovat taas normalisoituneet ja kaverukset esittävät jo toisilleen leikin elkeitä. Fina ei enää pidä minua pentunaan, minua ei siis tarvitse suojella eikä hoitaa. Hormonit ovat melkoisia mielentilan säätäjiä, se on todettu jo moneen kertaan. Vielä viime viikolla Eevi ja Fina loikkivat metsälenkillä polulta sivuun ja etsivät keppejä, mutta nyt kävely on muuttunut hanhenmarssiksi peräkkäin. Harha-askel polulta kun upottaa koiran selkää myöten kinokseen, eikä sieltä hevillä pääse ylös. Takapihalle on muodostunut polkureitistö, jota pitkin ne kulkevat männyn alle isoille asioille ja omenapuun alle pikkuasioille. Kunhan kevät koittaa, takapihalla odottaa siivousurakka.



Viime torstain aamulenkillä kännykällä taltioitua.
Pakkasta n. 20 astetta. Äänitehosteet toisivat lisää draamaa.


Ei kommentteja: