Voiko ihmisen osoittama ylenpalttinen hellyys olla haitallista koiralle? Tätä kysymystä olen pohtinut viime päivinä, kun Fina on muutaman kerran rähähtänyt Eeville. Kaikista tilanteista löytyy yhteinen tekijä.. Olen lellitellyt Finaa, nauttinut kun se sohvalla istuessani kaivautuu kainaloon, nuolee tai nuuhkii kasvojani. Olen tosin huomannut, että vastaavissa tilanteissa se alkaa täristä Eevin lähestyessä ja tuijottaa sitä tiukasti. Fina saattaa myös painautua jalkojeni päälle aivan kuin se haluaisi suojella minua. Myös leikki tai koulutus saattaa laukaista ärähdyksen. Fina odottaa että palkitsen sitä, eikä salli Eevin tulla mukaan leikkiin. Hormoneilla voi olla osansa Finan muuttuneessa käytöksessä, sillä juoksun jälkeen sillä saattaa olla valeraskaus ja se kuvittelee hoitavansa minua. Suurin osa vuorokaudesta tosin sujuu normaalisti, kavereina tehdään edelleen samoja asioita, leikitään kepeillä, roikutaan sohvan selkämyksellä ohikulkijoita haukkuen, syödään yhdessä jne. Eliaksen kanssa touhutessaan, koirat käyttäytyvät siivosti, mikä sekin todistaa minun olevan syypää kilpailuasetelmaan. Nyt aion olla tasapuolinen ja tarkka koirien suhteen, ei mitään Fina lellittelyä Eevin jäädessä syrjään.
Kuten jo mainitsin, keppileikkeihin syöksytään entisellä vimmalla ja kiihkolla. Eilisellä iltalenkillä kävely oli yhtä sahaamista edestakaisin. Heti polun alkupäässä Eevi ja Fina löysivät kepin, johon molemmat tarrasivat hampaansa. Kun kapea polku on korkeiden lumivallien reunustama, piti keppiä vetää peräkkäin tallatulla uralla. Jos Fina oli kepin peräpäässä, koirapari liikkui hitaasti taaksepäin. Kun parivaljakko pyörähti 180 astetta, se liikkui hitaasti eteenpäin Finan takamus edellä. Silloin kun polku leveni hieman, koirat pystyivät hetken matkaa etenemään vierekkäin kummankin hampaat tiukasti kepissä kiinni. Kuvio kierähti taas ympäri ja liike suuntautui taaksepäin. Kun vihdoin pääsimme kävelytielle, komensimme koiria irrottamaan otteensa kepistä, mikä ei ollut aivan helppoa. Koirat olivat näköjään unohtaneet lenkin päätarkoituksen, sillä ne juoksivat helpottuneina asioilleen läheisen puun alle.
Eilinen kylmä sää sai minut pysyttelemään sisällä ja unohtamaan talviurheiluaikeet. Yritin tehdä jotain hyödyllistä, siistiä sisähommaa ja niinpä siivosin ruokailuvälinelaatikon. Olen jostain joskus lukenut niksin, että kun siivoaa vuoden jokaisena päivänä vaikka vain yhden laatikon, koti pysyy kohtuullisessa järjestyksessä. Nyt olisi vain 364 hyllyä tai laatikollista siivottavana, mutta onneksi ei talostamme sentään niin monta löydy. Siksi voinkin jättää tämän päivän väliin. Sinänsä mikään ei ole niin terapeuttista, kuin järjestellä vaikkapa maustekaappia. Saman asian on todennut Nobel-palkittu Hertta Müller kirjassaan Sydäneläin, jossa äiti neuvoo tytärtään siivoamaan laatikoita, kun pää on haljeta ahdistuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti