Salukit ja staffit

Toisella sohvalla makaa hievahtamatta kaksi salukiurosta ja toisella kolme staffinarttua aivan kuin lasiseinä olisi sohvien välissä. Kyläilemään oli tullut veljentyttären perhe neljän lapsen ja koiriensa kanssa. Ihmisistä kyllä irtosi ääntä tapasten ja juomien nautiskelun lomassa, mutta viisi koiraa oli äänettömiä ja liikkumattomia kuin patsaat. Myöhemmin kun tilanne hieman vapautui, Eevi, Fina ja Gina tunkivat vieraiden syliin, mutta Romeo jäysti Finan joululahjapuruluuta. Elvis tuijotti vierellä ja nappasi luun, heti kun Romeo irrotti sen hampaistaan. Sen verran vierailu taisi käydä koirien hermoille, että työhuoneestani löytyi jättimäinen lammikko sekä eteisen matolta pienehkö märkä läntti. Lätäkön koosta saattoi kyllä päätellä, kuka työhuoneeseen oli lirittänyt. Kun Hannen kanssa kyykimme nelinkontin ja kuivasimme lattioita, totesimme, että kaiken se koirarakkaus kestää.


Maisema muuttuu yhä kauniimmaksi pumpulilumen peittäessä notkot ja mäet, oksat ja risut. Kuljen metsäkävelyllä kameran kanssa ja näppäilen valkoisia kuvia toivoen osaavani ikuistaa luonnon kauneuden. Olen kuin eteläisen maan asukas, joka ihmettelee lunta ja pakkasta. Niin monta vuotta on kulunut kun Etelä-Suomessa on ollut kunnon talvi, että olen lähes unohtanut miltä talvimaisema näyttää. Pari päivää sitten lähdin aamulla hiihtämään toivoen saavani nauttia hiljaisuudesta ja valkoisesta maisemasta aivan yksin. Yöllä oli satanut lunta, ja ilokseni latukelkka oli jo ehtinyt kunnostaa ladun. Nyt uskaltaisin laskea vaikeat mäet jarruttamatta. Aamuvirkut ulkoilijat olivat jo ehtineet ladulle ennen minua. Edelläni oli hiihtänyt joku verenmaku suussaan, sillä ladulla oli tasaisin välimatkoin verisiä ysköksiä. Huh, olikohan hiihtäjällä joku sairaus tai liian kova treeni. Puolessa välissä kierrosta ladulla reippaili mies talvikengät lumessa narskuen. Teki mieli tökkäistä sauvalla, mutta hiihdin hampaita kiristellen ohi. Oli ladulla ehtinyt käydä jo koiranulkoiluttajakin. Pienet tassun jäljet kuvioivat latu-uraa ja kesken ulkoilun koira on kyykähtänyt tarpeilleen ladun viereen. Keltaiset rinkulat loistivat ladun penkasta. Luonnollista että koiran pitää saada tehdä tarpeensa, mutta olisi omistaja voinut viedä sen kävelyreitille ja korjata myös jätökset. Yksikin välinpitämätön koiranulkoiluttaja tahraa vastuullisten maineen, ja ymmärrän hyvin sitä kiukkuista hiihtäjää, joka moitti viikolla Hesarissa koiranomistajia latujen sotkemisesta.

Gina lähti eilen kotiin ja meillä on nyt oudon hiljaista ja siistiä. Sängyssäkin on tilaa oikoa jalat. Kymmenen päivää sujui nopsasti ja hauskasti, mutta kyllä kaksi + yksi on enemmän kuin kolme. Helmikuussa Eevi ja Fina ovat menossa Riston luo hoitoon ja huolestuttaa jo nyt, miten he selviävät hoitourakasta.

 Tuntuuko herne 8 kerroksen alta?