Viikonloppuna tein aikamatkan kymmenien vuosien taa etsiessäni erästä tiettyä valokuvaa 90-luvun lopulta. Työhuoneeni kaapista on varattu kaksi hyllyä valokuville, negatiiveille, kuva-CD:ille ja albumeille. Onnittelin itseäni siitä, että olen järjestänyt materiaalin kohtuullisen selkeästi, mutta silti kuorista ja kansioista putkahteli esiin yllättäviä kuvia. Kaivattu kuva löytyi, mutta pakkohan minun oli katsella muita kuvia; nauraa, päivitellä, muistella ja ikävöidä. Pelkästään koirien kuvia oli monta kansiota, varsin hellyttäviä olivat Cindyn, Cessin, Dixien pentujen kuva-albumit. Eevin ja Finan pentukuvat ovat jo digitaalisessa muodossa tietokoneen levyllä sekä varmuustallennettuna ulkoisella kovalevyllä. Tarkkana täytyy olla myös digitaalisten kuvien kanssa, arkistoida ne selkeisiin kategorioihin ja kansioihin. Jokunen viikko sitten etsin vimmatusti parin vuoden takaista Italian kuvakansiota, mutta turhaan. Monimutkaisen salapoliisityön jälkeen se löytyi ja löytyi paljon muitakin tietoa ystävällisen ja avuliaan tuttavan avustuksella. Kun syyskuussa Eliaksen läppärin emolevy rikkoutui, herra Murphy astui esiin. Juuri nämä kaivatut tiedostot olivat jääneet varmuustallentamatta. Tuttava pystyi kuitenkin kopioimaan ulkoiselle kovalevylle jumiin jääneet tiedostot ja sitä kautta saimme ne taas käyttöömme. Vannoin itselleni, että varmuuskopioinnista tulee säännöllinen käytäntö.
Ostin juuri Finalle uudet housut, tyylikkäät ja hyvin istuvat. Juoksu on meneillään toista viikkoa ja vaarallinen aika on ilmeisesti jo takana. Treeneissä saa käydä housut päälle puettuna, ja tänään suuntaammekin taas Juvanmalmille Seppo Savikon opastettavaksi. Ensi viikonloppuna pääsemme pitkästä aikaa kisaamaan Purinalle. Edessä on neljän kisan urakka, toivottavasti meillä molemmilla riittää voimia ja keskittymiskykyä pitkälle päivälle.
Niin ihmisten kuin koirien talvitakit on kaivettu esiin ja tänä aamuna kirpeässä pakkassäässä ne olivat tosi tarpeen. Iloitsen puhtaasta valkoisesta pihamaasta ja erityisesti siististä eteisestä nyt kun kuratassuja ei enää tarvitse kuivata. Metsässä löytää yllättäviä polkuja ja jälkiä. Vaikka olemme luulleet kävelevämme aivan omaa reittiä, joku koiranulkoiluttaja oli jo ehtinyt painaa siihen kengän- ja tassunjäljet. Huomasimme myös että metsäpeurat liikkuvat juuri meidän reitillämme, pieniä sorkanjälkiä on siksakkina polun reunoilla. Nyt ymmärrän, miksi Eevi ja Fina joskus pysähtyvät nuuskimaan mättäitä tai värisyttävät kirsua ilmassa. Peura on varmaan juuri loikkinut edestämme.
Viikolla käväisin Turussa hoitamassa Pyryä ja Annaa vanhempien ollessa risteilyllä. Hauskaa oli touhuta reippaiden lasten kanssa. Pelasin muistipeliä, Afrikan tähteä, Legopeliä kiintiöni täyteen. Kaivoimme pulkat esiin ja laskimme mäkeä hiekka jalasten alla rahisten. Matkustin tavoistani poiketen junalla ja taidan tehdä sen toistekin, niin mukavaa ja nopeaa matkanteko oli. Paitsi takaisin tullessani Espoon aseman parkkipaikalla auton lumen alta kaivamiseen meni varmaan puoli tuntia. Kotona Elias hoiti ruokatalouden itse ja käväisi ostamassa Lidlistä itselleen päivälliseinettä. Mies jäi kuitenkin ilman päivällistä, sillä koirat söivät lattialle jätetystä muovikassista maksalaatikon, sehän on meillä koiranruokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti