Tilastoja

”Itsenäisyyspäivään, 6. päivään joulukuuta, mennessä Suomessa on tavallisesti siirrytty termiseen talveen. Maa on yleensä jo lumen valkaisema maan eteläosaa lukuun ottamatta. Mutta itsenäisyyspäivän sää voi kuitenkin olla hyvin erilainen eri vuosina”, kerrotaan Ilmatieteen laitoksen juhlapyhien säätilaston johdannossa.

Säätilastot vahvistivat muistinvaraisen tietoni. Helsingissä on Itsenäisyyspäivänä viimeksi ollut lunta viisi vuotta sitten, silloinkin alle 10 cm. En sentään muista edellistä ennätysvuotta 1988, jolloin  lumikerros on ollut 24 cm. Tämän päivän tuorein säähavainto ilmoittaa lumen paksuudeksi jo 33 cm. Missähän lukemissa ollaan huomenna? Ilmastonmuutos on tosiasia.

Vuosi sitten  runsas lumentulo innosti ihailemaan valkoista maailmaa, nyt mieleen alkaa jo hiipiä lievä hermostuneisuus. Jos tätä säätilaa jatkuu vielä kauan, peitymme lumeen aiemmin ja raskaammin kuin viime talvena. Aamulenkillä olimme ensimmäisinä avaamassa kulkuväylää Tukkurinsillalla ja Hannusjärven polkupohjalla. Alapuolella Länsiväylällä aura-autot kolistelivat ja pöllyttelivät valtaisia lumipilviä. Eevi ja Fina juoksivat edellämme ja kynsivät leveällä rinnallaan uraa pakkaskevyeen lumeen. Heti lenkin alkumetreillä niistä tuli metsuriterriereita ja polun vierellä seisova karahka sai kaatomääräyksen. Kahlasimme polkua eteenpäin olettaen että metsurit seuraisivat meitä pian. Ensimmäisen mäen päällä pysähdyimme ja huutelimme koiria. Kutsuun ei vastattu, vaikka houkuttelin nameilla ja lumipalloilla. Metsässä oli oudon hiljaista. Kimpaannuin koirien tottelemattomuudesta ja juoksin takaisinpäin etsimään niitä moitteet jo kielenpäällä odottaen. Jatkoin tielle, mutta sielläkään ei muuta kuin syvässä lumessa omat jalanjälkemme. Juoksin takaisin Eliaksen luo ja aloimme tutkailla kulkujälkiä todeten vain ettei yhtään sivupolkua ollut ilmaantunut lumeen. Sanoin juoksevani kotiin ja pyysin häntä jäämään polun päähän odottelemaan. Hätääntyminen ja syvässä lumessa juoksu saivat sydämen jyskyttämään tuhatta ja sataa. 

Puolessa välissä siltaa valkoisen verhon läpi putkahti 8-jalkainen keppi. Valkoisina kuin jauhossa kieritettynä Eevi ja Fina sinnittelivät yhä vain kepin herruudesta. Vimmainen taistelu oli tehnyt niistä kuuroja, vienyt paikallisvaiston ja kylmänherkkyyden. Huusin Eliakselle, että palaamme kotipihalle lumitöihin. Hetken päästä auraustraktori ajoi sillan yli. Entä jos koirat olisivat vielä olleet keppinsä kimpussa sen tullessa kohdalle. Olisivatko koirat havahtuneet ja osanneet väistää vai olisiko aura heittänyt ne aidan yli Länsiväylälle?

Kotipihan auraus kävi reippaasta aamu-urheilusta, sillä yli kolmen tunnin urakka nosti pulssin toistamiseen tehorajoille. 

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää ja viihtyisää kynttiläiltaa!

Rouskis, rouskis ja palasiksi

Kuusen alle