torstaina, joulukuuta 22, 2011

Joulutouhuja


Joulupukki vain kurkistaa ikkunasta

Minulla on keittiöapulaisia, jotka siivoavat lattian heti kun sinne murusia putoilee, esipesevät astianpesukoneeseen laitetut astiat ja  nuolevat taikinakulhon kiiltävän puhtaaksi. Nyt joulunalusviikolla apulaisilla on ollut paljon tehtävää, ja ne ovat seuranneet tarkasti keittiön ääniä. Kun piparkakkutaikinan kaulinta hidastui, Eevi ja Fina riensivät työpöydän vierelle odottamaan rippeitä. Pyöritin taikinasta pienet pallot, jotka hotkaistiin niin vauhdikkaasti, että sormenpäät olivat mennä mukana. Taitaa jo apulaisia kiireet väsyttää, kun  päiväunet ovat vahtimisen lomassa jääneet lyhyiksi. Olin ihmeissäni,  kun äsken kaavin kermavaahdon rippeet kulhosta, eikä mistään kuulunut tassujen rapinaa. Huutaessani   ”Nuolemaan!”, Fina tassutteli keittiöön unisen näköisenä, mutta virkosi nähdessään vatkainkulhon.

Vaihteeksi taas valmistamme kotia joulukuntoon, sillä Riston perhe on tulossa viettämään aattoa. Eevi ja Fina tietty ilahtuvat, kun saavat kaverikseen Ginan.  Joulupukkia ei sentään tarvitse tilata, sillä poikien pukkiusko on lakannut jo vuosia sitten. Olen kaivellut kaapeista joulukoristeita, ja tehnyt löytöjä. En muistanutkaan, että olin ostanut viime joulun jälkeisistä alennusmyynneistä erilaisia joulukoristeita ja kynttelikköjä. 
 
Joulukuusi on jo pystytetty olohuoneeseen, ja tuoksuttaa jouluista tunnelmaa. Eevi ja Fina eivät enää ihmettele olohuoneeseen tuotua puuta,  ovat jo niin tottuneet isäntäväen joskus omituisiin mieltymyksiin.Tänä vuonna meillä on täydellinen joulukuusi, niin kaunis ja tasapainoinen, ettei se tarvitsisi ollenkaan koristeita. Kätevästi kuusen toimitti  kotiovelle lähistöllä asuva KuusiMatti (ei naapurin Matti), joka kasvattaa niitä omassa metsässään.  Hän on Joulupuuseura Ry:n jäsen, joten luotettavuus on varmaan sitä kautta taattu.
Tänään vielä menemme Finan kanssa treeneihin Sporttikoirahallille, mutta sitten pidämme parin viikon joulutauon. Kisataukokin taitaa olla tulollaan, sillä arvelen Finan kiiman alkavan tammikuussa. Pitäisiköhän Gina ottaa meille siksi ajaksi, sillä usein nartut ”tartuttavat” kiiman toisiinsa. Tauko on siksikin paikallaan, sillä olemme viime kuussa kisanneet melkein joka viikonloppu. Mukavia tuloksia on ilmaantunut kisakirjaan, viisi 0-tulosta, joissa myös tuplanolla. 

Toivotan oikein hyvää joulua ja 
menestyksellistä vuotta 2012
kaikille lukijoille ja karvakuonoille!

Klikkaamalla oheista linkkiä, näet videonpätkän perheemme joulutouhuista.


Ei kommentteja: