Maailman katolla

Aamumaisema majatalon ikkunasta

Hindujen pyhä järvi yli 4000 metrin korkeudessa

Vuosi sitten hehkuttelin täällä Nepalin matkan tunnelmia ja laitoin blogiin kuvia Himalajan lumihuipuista. Kaipaus palata maahan vielä kerran jäi kytemään, ja jo alkuvuodesta uusi matkasuunnitelma alkoi muotoutua. Pienen matkatoimiston vetäjä Baburam Gurung teki meille kiinnostavan reittiehdotuksen Everestin rinteille. Houkuttelimme mukaan kolme ystävää ja niin viiden hengen tiimimme oli perjantaina 18.10. valmiina astumaan Finnairin Delhin koneeseen. Koneen lähtö oli kuitenkin niin paljon myöhässä, että jatkolennot eivät enää olisi onnistuneet. Ainoa mahdollisuus päästä Kathmanduun oli lähteä seuraavana päivänä kiertomatkalle Soul-Hongkong-Dhaka-Kathmandu. Kahdeksan tunnin matka kasvoi nyt 26 tunnin pituiseksi, mutta kun matkainto oli kova, jaksoimme reissata hyvin. Puolentoista vuorokauden pituinen myöhästyminen aiheutti tietenkin matkakohteessa muutoksia. Babu joutui muuttamaan vaelluskohdetta sekä muuttamaan hotellivaraukset. Everestin alueen sijasta matkasimme Langtangin kansallispuistoon 11 päivän vaellukselle. Jylhän ja kuivan Everestin alueen sijasta kuljimme nyt rhododendron metsien ja viidakkojen läpi, seurasimme pauhaavaa Trisuli-jokea ja näimme ympärillä Langtang-Lirungin yli 7000 metrin korkeudelle kurottavat vuorenhuiput. Reitti kulki läpi vuoristokylien ja saimme seurata ihmisten askareita, lasten leikkejä sekä jakkien, muulien ja hevosten laiduntamista. Lähtöpisteen pienestä kaupungista kyliin pääsee vain polkua pitkin ja kaikki tarvikkeet on tuotava niihin kantamalla. Pienikokoiset laihat miehet saattavat kantaa vuorille jopa 60 kilon taakkoja. Meidän ei tarvinnut kuin kantaa kevyttä päiväreppua, mutta silti voimat olivat loppua jyrkillä rinteillä. Nousimme parina päivänä jopa yli kilometrin matkan ja kun majapaikka oli 4000 metrin korkeudessa, kuntoa koeteltiin tosissaan. Tein elämäni korkeusennätyksen, kun vaelluksen toiseksi viimeisenä päivänä nousimme ns. pyhille järville 4380 metrin korkeuteen. Vaelluksen päätyttyä mieli oli korkealla, mutta myös kiitollinen siitä, että jäsenet olivat ehjinä ja terveinä.

Vuoriston paras kulkuväline. Ajokortin saa jo nuorella iällä.

Gholangpatin teehuoneella pieni tyttö opetteli isänsä avullakävelemään

Jeeppi juuttui tielle ja kylän lapset tulivat ihmettelemään. Tytöllä mielenkiintoinen huppari

Karjalle syötävää

Mukavasti heiluvia riippusiltoja oli matkan varrella kymmeniä

Koirat olivat kotona tutuissa käsissä ja saatoin olla levollinen niiden puolesta. Lähes koko vaelluksen ajan olimme nettipimennossa, enkä siis voinut kysellä, miten kotona voidaan. Alkuajan koiria hoiti taas Lea siskonsa Sadun avustuksella. Loppuajaksi taloon saapui Roy, joka ensimmäistä kertaa kokeili hieman pitkäjatkoisempaa koirien hoitoa. Hänen koulumatkansa Leppävaaraan piteni melkoisesti, mutta poika ei valittanut. Hienoa, että koirien hoitajiksi on tarjolla useita reippaita nuoria ihmisiä. Kotona oli siistiä, koirat olivat tyytyväisen oloisia ja jääkaapissa jopa hieman ruokaa väsyneille matkaajille. Eevi kulki tiukasti kannoillani ensimmäisen paluupäivän ajan, Hedy taas pysyttelin pedissään tarkkaillen minua vakavan näköisenä. Fina sen sijaan otti meidät vastaan iloisena aivan kuin olisimme olleet poissa vain hetken.

Tapani mukaan tarkkailin matkalla myös koirien elämää. Vaikka suuri osa niistä varmaan oli kulkukoiria, ne eivät näyttäneet surkeilta. Eräässä kylässä lähes kaikki koirat olivat pienehköjä ja vaaleita, joten kantaisä näyttäisi olleen puudeli tai jopa bichon frisee. Toisessa kylässä kantaisä näytti olleen isokokoinen, ehkä nöffin tapainen. Puhdasrotuisia koiria saattoi nähdä Kathmandun sisäpihoilla tai ikkunasta ilmaa haistelemassa. Eräässä kadunkulmassa näin jopa kansallisen kennelklubin mainoksen, joten jonkinlaista kenneltoimintaa maassa näyttäisi olevan.

Diwali-juhlassa koiratkin saivat seppeleen ja tikan

Buddhan kaverikoira