Energian purkua

Talvikeli on ihan mukava, mutta pakkasrajan voisi asettaa -10 asteeseen. Kun mittari hipoo -20 astetta, pitää ensin päälle vetää monet kerrokset toppaa, fleeceä, untuvaa ja merinovillaa ja sitten pukea koirille manttelit. Viimeistään kotiinpäin tullessa ovat sormet ja varpaat jäässä ja koirat linkuttavat palelevia tassuja nostellen. Vaikeaa kuvitella, että viime vuonna pystyimme lenkkeilemään vielä kylmemmässä, mutta sanotaan että elimistö tottuu sään muutokseen noin viikossa. Kun eilen lämpötila nousi yllättäen vain -5 asteeseen, lenkillä tuli jo oikein hiki.

Kun koirien lenkit ovat olleet tavallista lyhyempiä, eikä pihallakaan viihdytä koviin kauaa, energiataso on korkealla vielä kotiin palatessa. Varsinkin Hedy on purkanut ylijäänyttä energiaa kotona, ja jälki on sen näköistä. Kun silmä välttää, se silppuaa paperiroskakorien sisältöä, kiskoo pöydältä paperinenäliinoja ja muuta mielenkiintoista. Viime viikolla löysin kotiin palatessani olohuoneen matolta viisi punertavaa oksennusläjää. Selitys löytyi makuuhuoneesta, missä sängyn päällä oli silputtuna Synulux-tablettipaketti  (antibiootti) ja palasia tablettikuorista. Koirille tarkoitettu antibiootti on purutablettien muodossa ja siksi kai Hedy luuli löytäneensä paketin koiran nameja. Onneksi antibiootti ei yliannostettunakaan ole vaarallista. Hedyn silmätulehdus tuli siis hoidettua kertakuurina.

Eräänä päivänä oli joku (Hedy?) repinyt sohvan selkämystä juuri samasta kohdasta, missä on korjattu aikoinaan Finan repimää kohtaa. Joko liiman maku tai jo ennestään korjailtu kohta sai Hedyn jatkamaan projektia. Pahin tuho sattui pari päivää sitten kun olin Finan kanssa treeneissä. Eteisen pöydälle jätetty kamera oli päässyt Hedyn tutkimuksen kohteeksi. Ensiksi Hedy oli silpunnut kameran nahkaisen kotelon ja sitten jyrsinyt irti kameran näppäinpaneelin. Ei mitenkään terveellistä koiran hampaille, mutta omistaja pidätteli itkua uuden kameran tuhoutunutta ulkonäköä katsellessaan. Onneksi sentään muistikortti oli ehjä ja kuvat tallessa. Viikolla käytin myös Eliaksen talvinilkkuria suutarilla, joka korjasi Hedyn tuhoaman vetoketjun. Melkoinen tuholainen tämä meidän tyttö nykyään on, vaikka puolentoista vuoden iässä pitäisi jo osata eritellä luvalliset ja luvattomat purulelut.

Puoli vuotta vanhan kameran surkea kohtalo

Fina ja Eevi tietävät kyllä tarkoin, mitkä tavarat pitää jättää koskematta vaikka isäntäväki olisi kuinka huolimaton niiden esille jättämisessä. Metsälenkillä ne molemmat kuitenkin sulkevat korvansa kun kohdalle osuu vaikka ihmisen jättämä haiseva kasa. Eräällä lenkillä Fina katosi kuusen alaoksien alle eikä suostunut tottelemaan luokse kutsun lempeitä eikä kiukkuisia komentoja. Kun se vihdoin tuli esiin piilopaikastaan, suupielet olivat ruskeina ”herkusta”, jota se oli ahminut kuusen alla. Kotiovella sanoin, että nyt pestään Finan suu saippualla. Se juoksi saman tien kylppäriin ja hyppäsi ammeeseen odottamaan pesua. Suuntasin käsisuihkun sen suuhun, puristin koirashampoota suupieleen ja yritin huuhdella kaiken äklön pois. Fina kakoi ja pärski, mutta pääsi sitten kuivauksen jälkeen pedilleen muistelemaan metsän herkkulöytöä.

Sainhan sentään hetken säilyttää ihanaa makua suussani

Gina pääsi taas viime viikonloppuna kokeilemaan kisakuntoaan ja hienosti se oli noussut. Suoritimme kaikki kolme rataa hyväksytysti ja viimeiseltä saatiin sitten ensimmäinen puhdas rata, 3. sija ja ensimmäinen LUVA (luokkanousupiste). Kaiken kaikkiaan radalta tuli vain kolme 0-tulosta ja 10/24 koirakkoa suoritti radan hyväksytysti. Kaksi puhdasta rataa vielä niin noustaan kakkosluokkaan. Radat olivat mallikkaita ja ainoat virheet tulivat pujotteluun menosta tai keppien liian aikaisesta ulostulosta. Kontaktit toimivat nyt hienosti ja seuraava tehoharjoittelu kohdistetaan pujottelun sujuvaan suoritukseen. Ginan kanssa on tosi mukava kisata, se on hyvin kuulolla vaikka vauhtia ja intoa on riittämiin.

Kisan puolessa välissä hehkuteltiin vielä johtoasemaa.