|
Joulupäivän kävelyllä poimittiin suppilovahveroita |
|
Kinokset peittävät kohta työhuoneen ikkunanäkymän |
Onhan kunnon talvea jo odoteltu ja toivottu, sellaista pientä
pakkasta ja valkeaa maisemaa. Joulupäivän metsäkävelyllä poimimme
suppilovahveroita, mutta nyt näen tuskin ulos ikkunasta lumivallien
saarroksesta. Ei olisi toiveiden tarvinnut täyttyä ihan näin moninkertaisesti. Hannusjärven
aamulenkillä tuskin löysimme polun uraa, mutta se ei Hedyä haitannut. Se
sukelteli pumpulilumessa, loikki kuin kauris kumpujen yli ja jäljesti hetken
aikaa peuraa. Fina pysytteli mielellään jalkojemme juuressa, missä oli edes
hieman poljettua jälkeä. Pakkasten lauhtuessa kaupungin äskettäin uusimaan
vesijohtoverkkoon tuli vika ja ilman ennakkovaroitusta hanat ja wc-pöntöt kieltäytyivät
juoksuttamasta vettä. Onneksi korjausta ei tarvinnut maksaa omasta kukkarosta,
sillä massiiviseen korjausoperaatioon tarvittiin kaivuria, säiliöautoa ja
maansiirtokuormuria. Myöhään illalla vesi alkoi taas lorista putkistossamme.
|
Länsiväylän lumikaaos |
|
Metsäään |
Tänään korjasin pois viimeisetkin joulukoristeet, koirien
joulukaulukset ja joulupukin ikkunasta. Piparkakkutalon tai oikeastaan kirkon
laitoin foliopussiin odottamaan pojanpoikien tuloa Kanarialta maaliskuussa.
Heille suomalainen piparkakku on suurta herkkua ja uskoisin piparisen maun
säilyvän pussissa siihen asti.
Ginan kotona ei tarvinnut miettiä kuka söisi kinkun rippeet.
Se oli päättänyt herkutella omin päin sillä aikaa, kun perhe on
töissä/koulussa, mutta joutuikin yllätetyksi. Risto oli hankkinut
seurantakameran ja päätti viime viikolla kokeilla sitä. Hän asensi kameran
olohuoneeseen kuvaamaan kohti keittiötä ja käynnisti kokeilun työpäivän lomassa.
Videokuvassa näkyi outoa liikettä, joka tarkentui lieden päällä seisovaan
Ginaan. Siellä se oli täydessä touhussa syömässä pannuun jääneitä
kinkunrippeitä. Kun Risto mikrofonin välityksellä huusi: ”Gina alas”, se nosti päätään
mutta kun ei nähnyt ketään, jatkoi syömistä. Toista tiukempaa komennusta se
sitten uskoi, mutta nappasi paistinlastan suuhunsa ja juoksi aarteensa kanssa sohvalle.
Ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun Gina siivosi lieden ja työpöydän.
Onneksi lieden nappulat vaativat käynnistyäkseen samanaikaisen painamisen ja
vääntämisen, joten koira ei sentään vahingossa voi laittaa levyä päälle. Ohjeistin
perhettä pitämään työpöydän ja lieden puhtaana, jottei vastaisuudessa Gina
aiheuta vahinkoa tai syö jotain sille sopimatonta.
|
Orapihlajantiellä odoteltiin vakavina joulupukkia. Veikko-parson ei malttanut tulla kuvaan |
|
Joulupukki toi Ginalle oloasun |
|
Voiton oloasussa oli dinoja |
Agilityrintamalle ei kuulu oikein hyvää, sillä Ginan ja
minun yhteistyö takkuilee yhä. Teemme hyviä ratoja, mutta aina jossain kohdassa
Gina tulkitsee ohjauksen eri tavoin kuin olen tarkoittanut ja valitsee väärän
esteen. Olen liian hidas liikkeissäni, ja Gina taas on liian nopea tulkitsemaan
suuntaa. Kunhan harjoitukset käynnistyvät täydellä teholla joulutauon jälkeen,
uskoisin että päästään pian samalla aaltopituudelle. Joululomalla kävin
omatoimiharjoituksissa Sporttikoirahallilla ja sain Wernerin ja tyttöystävä-Susannan
mukaani. Pienen alkunäytöksen jälkeen Werner halusi kokeilla Ginan ohjaamista
ja sehän sujui kuin vanhalta tekijältä. Poika osoitti aivan ilmiömäistä kykyä
niin ohjauksessa kuin liikkumisessaan. Werner innostui lajista valtavasti ja
kyseli heti mahdollisuuksia oppia lisää ja jopa päästä kisaamaan. Heidän
yhteistyönsä saattaa tuoda hyviä tuloksia, sillä Gina on taitava koira ja Werner
ketterä ja nopea liikkuja. Kevätkauden epävirallisissa kisoissa Werner voisi jo
kokeilla taitojansa. Susanna taas sanoi, ettei ollut tiennyt agilityn olevan
näin hauskaa ja hienoa yhteistyötä koiran kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti