keskiviikkona, toukokuuta 25, 2016

Virallista

Dieselin kasvattaja Marica ja omistaja Tiia kävivät viikonlopppuna katsastamassa pentulauman. Tiia huokaili palleroiden ihanuutta ja "valitti", ettei voi ottaa yhtään niistä,  kun kaikilla on jo koti. Marica oli oikein tyytyväinen pentujen ulkonäköön ja käyttäytymiseen. Hänen mielestään kaikkien rakenne näyttää hyvältä, samoin mittasuhteet. Lopullisen arvion voi oikeastaan sanoa vasta parivuotiaasta staffista, sillä tämä rotu kehittyy hiljalleen täyteen muotoonsa. Voi tietty jännittää, miten korvat asettuvat, miten häntä laskeutuu, miten purenta muotoutuu ja pojilla vielä kivekset laskeutuvat. Tärkeintä on kuitenkin koiran terveys ja luonne, ja jos ollenkaan perintötekijöihin voi uskoa, ne ovat kohdallaan.

Viikonloppuna Tammitiellä oli vilkas liikenne, sillä kaikki muut paitsi virolaisen perheen jäsenet kävivät katsomassa pentuja. Samalla myös määräytyi lopullisesti kunkin pennun koti. Hedy ja Fina yrittivät tehdä parhaansa ja esittää myös parhaintaan. Ensitapaamisen perusteella uskon, että kaikilla pennuilla on odottamassa hyvä koti ja aktiiviset, rakastavat isännät/emännät. Illalla kaikki koirat, niin pennut kuin aikuiset,  olivat vieraiden viihdyttämisestä aivan uupuneita.

Marican käynnin yhteydessä sain myös astutustodistuksen hyväksyttyä ja eilen lähetin pentujen rekisteröintitiedot Kennelliittoon omakoirapalvelun kautta. Huomenna pennut saavat mikrosirut, ja sitten vain odotellaan rekisterikirjojen saapumista. Verrattuna entisaikojen viikkoja kestävään paperirumbaan digitaalinen rekisteröinti on tosi kätevää.

Pentulaatikko on purettu ja pennut ovat muuttaneet yläkertaan työhuoneeseeni, missä niillä on enemmän vapaata liikkumistilaa. Olen aidannut itselleni työpisteen tietokonenurkkaan niin, että riiviöt eivät pääse repimään piuhoja. Toisaalta on hauska tehdä työtä ja katsoa välillä vipeltäjiä. Aamulla tosin on edessä kakka/pissa-siivous, sanomalehtien vaihto ja huoneen tuulettaminen. Iltapäivisin porukka pääsee nurmikolle aitaukseen nuuhkimaan maata ja kesäilmaa.

Vaikka päivät pyörivät melkein kokonaan pentujen hoidossa, olen ehtinyt sentään harjoittelemaan ja kilpailemaan Ginan kanssa. Sunnuntain kisoissa kaikki osui kohdalleen ja teimme virheettömän radan. Oli hieno tunne tulla maaliin taputusten saattamana. Nyt Ginalla on koossa agilityn SM-kisoihin tarvittavat tulokset ja edessä on osallistuminen kesäkuun 18.-19. päivä pidettäviin arvokisoihin. Lauantaina kisaamme Agility Sport Teamin joukkueessa ja sunnuntaina on edessä yksilökisa. Huh, jännittää jo nyt. Otin Ginan meille kotiin treenaamaan, jotta yhteistyöstämme tulisi hieman joustavampaa. Jos haen sen kotoa suoraan kisakentälle, se käy tosi kuumana ja spurttaa lähdöstä kuin paineventtiili avattuna.



Ruokailua hyvässä järjestyksessä. Ylhäältä vas: Join The Gang "Jedi", Joyride "Åsa",  Justin The Mood "Primi", James Dean, Jetlag "Uuno", Jumper Boy "Koda"
Lounas nurmikolla

Kolme sukupolvea omenapuun alla

Ei kommentteja: