Tervetuloa taas pitkästä aikaa sivuilleni. Viime maanantaina palasimme Coloradon talvisista maisemista Espoon kevääseen. Voisi sanoa, että olimme korkean paikan leirillä, sillä Breckenridgen pieni kylä, jossa tuttaviemme talo sijaitsee, on 3000 metrin korkeudessa, laskettelurinteet nousevat jopa 4000 metrin korkeuteen. Korkeus ei mahdottomasti haitannut, mutta sen huomasi kyllä, sillä muutamakin nopea askel portaissa pani haukkomaan henkeä kuin kala kuivalla maalla. Lunta oli lähes 2 metriä ja lisää tuprutti monena päivänä. Rinteissä riitti haastetta meille jokaiselle, Riston pojat keskittyivät Terrain Parkiin eli temppurinteisiin, Sari suosi leveitä ja pitkiä ”lentokenttiä”, Elias ja minä haimme haasteita ”bowleista” eli avoimista vapaista rinteistä.
Isäntäväellä on amerikkalaiseen tyyliin valtava talo, jossa jokaisella makuuhuoneella on oma kylppäri. Talon terassilla oli ulkoporeallas, jossa sai rentouttaa kipeytyneet lihakset löysäksi asti. Kyllä kelpasi kylpeä, kun silmien edessä aukeni koko laskettelualue, aurinko paistoi ja kylmät juomat olivat käden ulottuvilla.
Vähän aikaa jäi shoppailuunkin, vaikka yleensä olimme iltaisin sänkyvalmiita hyvin aikaisin. Kiersin tietysti lemmikkitarvikehyllyt, ne vasta olivatkin nähtävyyksiä. Jos omistaisin pienen, valkoturkkisen koiran, olisin ostanut sille vaaleanpunaisen puvun, jossa oli plyymikaulus. Olisin voinut ostaa sille myös vaaleanpunaisen ”timanttipannan”, karvalla sisustetut tossut omassa pikkulaukussaan ja vaatetukseen soinnutetut ruokakupit. Syntymäpäivän viettoon oli tarjolla eri värisiä rimssukauluksia ja muuta rekvisiittaa. Päädyin lopulta ostamaan meidän tahvoille asialliset kaulapannat samanvärisine taluttimineen. Eihän staffien tarvitse vaatteilla komeilla, kun ovat niin komeita jo luonnostaan!
Viimeisenä päivänä ystävien poika perheineen tuli kylään ja toivat mukanaan 6-vuotiaan Harley-dobermanninartun. Uskomattoman lempeä ja tottelevainen koira, antoi 4-vuotiaan Zacharyn halata ja rutistaa vaikka kuinka, tutustui meihin avoimesti, kulki pihalla vapaana (ei aitaa). Pentuna se oli lopettanut hyppimisen kolmen opetuskerran jälkeen! Olen nähnyt joskus erittäin aggressiivia dobbiksia, mutta Harley ei kuulunut siihen kategoriaan. Denverissä on muuten voimassa DDL = Dangerous Dog Law, kiellettyihin rotuihin kuuluu myös staffi!
Olin matkan aikana saanut väliaikatietoja Helasuon ”koirahoitolasta”, missä kaikki oli muuten mennyt hyvin, mutta Fina oli laittanut riiviövaiheen päälle. Aita piti tilkitä lähes sentti sentiltä, silti riiviö löysi aina uuden kolon. Kerran naapurin rouva oli palauttanut sen pihaltaan ihan ystävällisessä hengessä. Se oli kaivanut Markun valkosipulimukulat ylös, kantanut kiviä suussaan ja jyrsinyt vähän eteisen uutta mattoa. Markku sanoi myös, että käsi oli venynyt ainakin 5 cm Finan vetäessä lenkeillä. Tämä kaikki ihan ystävällisessä hengessä, Sirkka ja Markku ovat nähneet elämänsä aikana monenlaisia koiria, kilttejä ja vähemmän kilttejä. Päätimme ottaa kotona tiukan komennon, mutta nyt Fina on ollut kuin enkeli, tottelee pihalla melkein aina, istuu ja katselee kauniisti silmiin kun sitä puhuttelee eikä vouhkaa edes uloslähdössä. Ehkäpä se purki ikäväänsä kaivuuhommiin.
Tässä kuvassa poseeraa myös Harley
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti