TomTom ei ole Marionin laulama euroviisu vaan pieni näppärä kapistus, jonka pitäisi idioottivarmasti ohjata vaikka kuinka tumpelo ajuri oikeaan osoitteeseen. Viime torstai-iltana laitteen lupaukset eivät täyttyneet, päinvastoin se aiheutti lähes perheriidan. Se ei pysynyt ajurin mukana, joka teki niin omapäisiä reittiratkaisuja, että laite joutui hokemaan useampaan kertaan: ”Käänny takaisin jos mahdollista, käänny takaisin jos mahdollista.”
Matka alkoi kyllä lupaavasti, sillä TomTom ja ajuri olivat täysin yksimielisiä siitä, miten ajetaan Tammitieltä Orapihlajantielle hakemaan pojanpojat Pekka Töpöhäntä-musikaaliin. Sieltä olisimme osanneet suunnistaa Kaupunginteatteriin ihan omin päin, mutta halusimme testata, millaista reittiä TomTom ehdottaisi. ”Käänny vasemmalle, käänny vasemmalle” se hoki Laaksolahdentiellä aivan kuin ajuri ei yhdestä kehotuksesta ymmärtäisi. Lähestyessämme Sello-kauppakeskusta, TomTom oli jo ajurin kanssa eri mieltä suunnasta. No, ehkä kannatti kokeilla sen ehdottamaa reittiä eli kääntyä Kehä ykköstä pitkin länteen.
Liikenne oli ruuhkainen ja näkyvyyttä haittasi sakea räntäsade. Siksi kai ajuri ei ehtinyt toimia, kun TomTom ohjasi Turun moottoritielle, ja niin jatkettiin kohti Länsiväylää eli käännyttiin kohti lähtöpistettä. Kun seuraavassakaan risteyksessä ajuri ei totellut, TomTom komensi, mielestäni jo tuskaisella äänellä: ”Käänny takaisin jos mahdollista, käänny takaisin jos mahdollista”. Ei kääntynyt ajuri, ja laite nöyrtyi suunnittelemaan uuden ajoreitin. Nyt laite kertoi myös matkaan tarvittavan ajan pitenevän kymmenellä minuutilla. Kiristelin hampaitani vieressä ja yritin pitää suun supussa. Takapenkillä tilanteen vakavuus oli hiljentänyt kolme vilkasta poikaa, sellaista ihmettä ei ole useinkaan koettu. Teatteriin saavuttiin kaikesta huolimatta hyvissä ajoin, jopa vähän ajoseikkailulle naureskellen.
Eipä hymyilyttänyt enää kotimatkalla. Piina alkoi jo heti ajurin käännyttyä teatterin paikoitusalueelta eri suuntaan kuin TomTom olisi halunnut. Kysyin, haluaako ajuri tehdä aina kunniakierroksen Helsingin keskustan kautta. Viimeistään Postitalon kulmalla olisi kuitenkin pitänyt kääntyä Mannerheimintielle, mutta sinnikäs ajuri piti päänsä ja suuntasi Länsiväylälle. Olimme ajamassa kohti omaa kotia, vaikka ensin piti viedä pojat Laaksolahteen. Ajoreitin valinnasta oli nyt tullut sellainen tahtojen taistelu, etten kestänyt sitä enää, vaan halusin ulos autosta, halusin mennä bussilla kotiin. Kun ajuri ei suostunut pysähtymään eikä päästämään minua ulos, nappasin TomTomin auton kojelaudalta: Miksi sitä käytettäisiin, kun sen ohjeita ei noudateta? Loppumatkan Orapihlajantielle ajuri sai ajaa ilman ainuttakaan ohjetta.
Perillä Roy yritti murtaa jäätä ja sanoi: ”Hyvinhän se meni, vaikka ajettiin kolme kertaa harhaan”. Werner halasi ja sanoi: ”Kiitti teatterista, voisin suositella sitä luokkakavereille”. Henrik ei sanonut sanaakaan. Eteiseen päästyään mottasi nyrkillä Werneriä mahaan.
TomTom on vahva ja kovatekoinen, sen todisti Fina tässä eräänä päivänä. Olin jättänyt navigaattorin kuljetuslaukussaan eteisen penkille, josta Fina oli sen napannut. Kuulin keittiöön epäilyttävää kolinaa joka kohdentui olohuoneen pöydän alle. Siellä Fina kolisteli TomTom hampaissaan, mutta ihme kyllä ei ollut saanut vielä aikaiseksi minkäänlaista tuhoa. Laukusta se oli jo repinyt päällystä, mutta jättänyt sen rauhaan löytäessään sisältä mielenkiintoisen kapistuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti