keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Kaksivuotiaan staffin profiili



Kaksi vuotta sitten oli pakkaspäivä ja lumivaippa peitti maiseman. Se oli silloin kun Etelä-Suomessa vielä vuodenajat olivat kohdallaan. Koko yö oli valvottu odottaen Eevin penikoinnin alkamista, mutta se ei pitänyt kiirettä. Vasta iltapäivällä aika alkoi olla kohdalla, ja se alkoi punnertaa synnyttäen helposti ja nopeasti neljä pentua, 2 tyttöä ja 2 poikaa. Elias tutki Eevin ja sanoi kohdun tuntuvan tyhjältä. Kaikki oli siis hyvin, pennut imivät ahnaasti ja Eevi oli rauhallinen. Sitten se nousi ylös, katseli levottomasti peräpäätään ja ei aikaakaan, kun se työnsi ulos vielä yhden pennun. Röntgenin mukaan pentuja piti olla vain 3, ehkä 4. Se oli Eevin yllätys, Great Surprise, nykyin Tammisaaressa asustava Noi. Suruksemme pentueen toinen tyttö menehtyi parin päivän ikäisenä.

Kaksivuotias koira on iän perusteella jo aikuinen, koira parhaassa iässään. Silti Fina on meidän perheen vauva, pentu, pikkuinen. Se on
- hontelo vasikka, jonka muskelit odottavat edelleenkin kasvamista.
- äärettömän utelias ja vikkelä, mikään asia ei saa jäädä tutkimatta
- loputon leikkijä ja askartelija
- kenkien kuljettaja, onneksi ei enää purija
- kainaloinen sylivauva, mitä tiukemmin kyljessä sen ihanampaa
- herkkä ja outojen asioiden edessä joskus pelokas
- kuuliainen ja tottelevainen
- nopea oppija
- sinnikäs ja itsepäinen
- hyväluontonen ja huumorintajuinen
- kivifanaatikko
- luottavainen
- listaa voisi vielä jatkaa, mutta yhteenvetona todettakoon että Fina on kerrassaan ihana koira.

Toivottavasti Finan veljien kodeissa on samanlaisia tunnelmia ja menneet kaksi vuotta ovat tuottaneet iloa ja koiramaisia elämyksiä.

Leivoin Finalle synttärikakun amerikkalaisen koiralehden mukaan. Sen voi paloitella pieniksi namipaloiksi ja pakastaa. Eilen treeneissä kokeilin nameja ja hyvä oli menekki. Tässä tulee ohje:

TONNIKALANAMI

2 prk tonnikalaa öljyssä tai vedessä
350 g grahamjauhoja
1 rkl valkosipulijauhetta tai aromisuolaa
2 munaa kevyesti rikottuna
kourallinen Parmesan raastetta.

Hienonna tonnikala tehosekoittimessa. Lisää kaikki muut ainekset ja sekoita tasaiseksi massaksi. Voitele n. 22 x 22 cm:n vuoka ja tasoita massa siihen. Paista 170 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia eli kunnes massa tuntuu läpipaistuneelta. Leikkaa kakusta sopivia pieniä neliöitä joista osan voi pakastaa, osan nauttia heti tuoreeltaan. Slurp, slurp!

Ei kommentteja: