Talonvahdit

Tulipa taas todettua, ettei meidän staffeista ole talonvahdeiksi. Ne toivottavat aina riemuisasti tervetulleiksi kaikki tulijat, niin naapurit, vieraat kuin kaupustelijat. Olen kuitenkin arvellut, että jos sisään pyrkisi vieras ihminen silloin, kun me emme ole kotona, niiden vartiointivaisto heräisi. Turha kuvitelma, joka murskautui eilisen episodin myötä.

Palasin kotiin kaupungilta puolen päivän maissa ja tapasin pihalla nuohoojan, joka sanoi odotelleensa jonkun aikaa että pääsisi töihin. Hän oli aivan oikein ilmoittanut tulostaan ja Eliaksen piti olla kotona avaamassa ovi. Elias oli kuitenkin unohtanut lupauksensa ja lähtenyt omille asioilleen. Nuohooja oli soittanut ovikelloa turhaan ja todennut että haukusta päätellen ainakin koiria on talossa. Yllättäen ovi oli auennut ja Eevi ja Fina sännänneet ulos. Ne olivat tervehtineet nuohoojaa staffimaisella tavallaan ja juosseet takapihalle. Nuohooja oli mennyt varovaisesti eteiseen, huhuillut isäntäväen perään saamatta kuitenkaan vastausta. Hän kertoi minulle, ettei tohtinut ryhtyä töihin ilman lupaa. Sen sijaan hän oli pyydystänyt koirat pihalta sisään, sulkenut oven ja jäänyt odottelemaan talonväen paluuta. Pahoittelin kovasti tapahtunutta ja kysyin oliko hän säikähtänyt koirien ryntäystä. Ei mies ollut pelästynyt koiria, mutta ollut huolestunut miten saisi ne takaisin sisään. Koirillamme ei näköjään ole minkäänlaisia ennakkoluuloja edes oudon näköisiä vieraita kohtaan, ei mustapukuista miestä kohtaan, jolla kaiken lisäksi oli olalla kummallinen nuohousharja!

Sunnuntain kauheassa myrskyssä lähdin Finan kanssa kentällemme Seppo Savikon kurssille. Elias sanoi, että vain agilityhullut lähtevät ulos tuollaisessa säässä, ja täytyy myöntää että melko hulluja me olimmekin. Vaikka varusteiden piti pitää vettä, parin tunnin koulutuksen jälkeen märkyys oli tunkeutunut kaikkialle kroppaan. Myrskytuuli heitteli esteitä ja kentällä oli suuria lätäköitä. Kun meidän vuoromme oli suorittaa rataa, Fina istui lähdössä värisevänä kuin haavanlehti roikottaen toista etutassua ylhäällä. Seuratoverit kysyivät mikä sen tassua vaivaa ja Seppo ihmetteli, miten staffi voi olla noin herkkä. Kun vauhtiin päästiin, Fina unohti surkeutensa hetkeksi, mutta muutaman toiston jälkeen se juoksi ulos kentältä ja tutki olisiko jossain pysäköidyssä autossa ovi auki että pääsisi sateen suojaan.

P.S. Kotiovi oli kyllä lukossa nuohoojan tullessa, eivätkä koirat osaa avata lukkoa. Lukko on kuitenkin hieman väljä ja kun ovea vastaan hyppää staffimassaa, lukko saattaa aueta.