Matkailu on mukavaa, mutta kun purkaa matkalaukkuja kolmannen kerran parin viikon sisällä, päällimmäisenä on helpotus ettei pitkään aikaan ole tiedossa yhtäkään matkaa.
Kun me juhlimme ystävien kanssa uutta vuotta Ruotsin Katrineholmissa, kotimaassa oli siirrytty uuteen vuoteen jo tuntia aiemmin. Kilistelimme shampanjalaseja ja toivoimme kaikkea hyvää tulevalle vuodelle. Erityisesti toivoimme ystävällemme Elisabetille voimia voittaa häntä kohdannut vakava sairaus.
Ystävillä on, niin kauan kuin muistan, ollut useita karkeakarvaisia mäyräkoiria, mutta nyt eteisessä meitä tervehti vain yksitoistavuotias Trixi. Olin aivan sanaton kuultuani, että kaksivuotias Toflan oli kadonnut joulukuusenhakumatkalla sännättyään jäniksen perään. Toflania oli etsitty päiväkausia, kuulutettu tiedotusvälineissä, ja siitä oli tehty katoamisilmoitus poliisille. Laajoista etsinnöistä huolimatta Toflanista ei löytynyt jälkeäkään, lisäksi sankat lumipyryt olivat peittäneet kaikki mahdolliset jäljet. Ihmeekseni kuulin, ettei alueella ole edes etsijäkoiratoimintaa.
Vähältä piti –onnettomuus oli sattua eilen aamulla myös Trixille. Lupauduimme viemään sen aamukävelylle, mutta Trixi ei tainnut pitää ulkoiluttajan vaihdoksesta. Heti ulko-ovella meille tuli erimielisyys suunnasta, Trixi halusi vasemmalle, me oikealle keskustan kaduille. Trixi teki asiansa, haisteli, pysähteli ja kävelikin aina välillä. Lopulta se iski etujalat tenään ja teki täyden stopin. Maanittelin sitä jatkamaan ja nykäisin hihnasta. Se oli Trixin mielestä viimeinen pisara. Se kiepautti pään kaulapannan läpi, teki täyskäännöksen ja säntäsi juoksuun kohti kotia. Juoksin perässä ja huusin sen nimeä. Pari kertaa se hiljensi, kääntyi katsomaan minua, mutta jatkoi sitten entistä vauhdikkaammin, niin kovaa kuin pienillä jalantyngillään pääsi. Se ryntäsi kohti pääkatua välittämättä lähestyvistä autoista. Kauhufilmi kulki silmieni edessä, Trixi makaamassa yliajettuna kadulla. Autoilijoiden reaktiot olivat kohdallaan, he painoivat jarruja ja saivat autonsa pysähtymään hyvissä ajoin ennen Trixin ja kiljuvan naisen kadun ylitystä. Kilpajuoksu päättyi kotitalon ovelle, missä ystävien naapuri päästi karkurin sisälle. Hän oli ikkunastaan nähnyt tapahtuman. En uskalla edes ajatella, miten olisimme valinneet sanat, jos Trixi olisi jäänyt auton alle.
Laivalla emme jaksaneet enää osallistua viihdeohjelmiin emmekä shoppailla tax freessä. Hyvä ateria ja pari lasia viiniä kypsytti siirtymään hyttiin, pujottautumaan lakanoiden väliin ja räppäilemään tv kanavilta kevyttä ohjelmaa.
- Home sweet home! Kotitonttu oli siivonnut kodin, aurannut pihan, syöttänyt ja ulkoiluttanut koirat.Vuosi 2011 alkakoon onnellisissa merkeissä Tammitiellä ja kaikkien läheisten ja ystävien luona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti