sunnuntaina, helmikuuta 27, 2011

Kolmen kopla


On ihmeen hiljainen hetki talossa, jopa tietokoneen näppäimistön ääni tuntuu kolinalta. Eurosport on hiljennyt hetkeksi, yksikään kodinkone ei piippaa ja isäntä, Eevi sekä Fina ovat päikkäreillä pitkän aamulenkin jälkeen. Ikkunasta tulviva auringon ja lumen hohto melkein sattuu silmiin.  Miksi ei hiihtolomalla voinut olla tällaista säätä? Uskaltauduin hiihtoladulle päivänä, jolloin pakkasta oli vain -15 astetta, silloinkin pakattuna toppavaatteisiin kuin Michelin-mies. Eilinen hiihto viiden asteen pakkasessa oli juhlaa, sukset luistivat eikä nenänpää jäätynyt.  

Kylmän sään vuoksi kolmen koiran ulkoiluttaminenkin supistui minimilenkkeihin. Energiaa olisi mieluusti saanut purkaa metsässä pitempäänkin, mutta ulkoiluttajat jäätyivät. Koirat kyllä kompensoivat lenkin lyhyyttä hurjilla keppileikeillä ja hetken hurmassa taisi palelukin unohtua. Gina ei oikein päässyt keppileikkien juoneen mukaan, se hyppi Finan ja Eevin päällä ja antoi lisäpontta Finan voimaharjoittelulle. Jos metsässä olisi samaan aikaan kulkenut muita ulkoilijoita, he olisivat takuulla paenneet hirmuista ärinää, arvellen ehkä että karhu on lähistöllä. Viikon aikana koirien yhteiselo rauhoittui ja mielessä kävi jo ajatus, että kolme koiraa mahtuisi hyvin talouteemme. Sänkyynkin mahduttiin hyvin, nyt kun meillä on uudet leveät sängyt. Järjestys oli kuitenkin tarkka: Fina ylimpänä kainalossani, Gina käpertyneenä lonkkataipeeseen ja Eevi jalkopäässä. Se haluaa nukkua rauhassa, hieman erillään muista.
Tämä ranka ei kauaa pysynyt pystyssä

Mummo vastaan tytär ja tyttärentytär

Gina peesaa Finan selässä

Eevin leikkuuhaavat ovat parantuneet hyvin, niitä tuskin enää huomaa. Erikoiset vaivat saivat jatkoa, kun keskiviikon aamuhalailussa havaitsin Eevin korvan kuumottavan. Tarkempi tutkimus paljasti, että sillä oli ns. verikorva eli otheamatoma.  Siinä verta kertyy korvalehden ihon ja ruston väliin niin että koko korvalehti pullottaa, korva kuumottaa ja saattaa olla kipeä. Eevi ei kuitenkaan ollut huomaavinaan vaivaa, eikä Elias kiirehtinyt hoitotoimenpiteitä. Vaivan aiheuttajana voi olla ulkoinen kolhu tai vaikkapa korvien voimakas ravistaminen. Tässä tilanteessa syy löytyy ilmeisesti keppien riuhtomisesta. Eilen Eevi pääsi taas hoitopöydälle ja vingahti vain vähän, kun Elias työnsi paksun neulan korvaan ja tyhjensi veren.  Toinen vingahdus kuului, kun Elias pisti neulalla kortisonia korvalehteen. Kun Eevi  nostettiin alas pöydältä, se sai huimat kehut ja palkinnoksi siankorvan (!), jonka Gina nappasi sen suusta.

Ei kommentteja: