Ajankäytöllisesti mennyt viikko on ollut pyhitetty AST:ille ja agilitylle. Taas on se aika vuodesta, kun on pitänyt saada tilit päätettyä, kirjanpito mallilleen ja tilinpäätös laadittua. Tyypillisesti on vielä pitänyt kysellä myöhästyneitä maksettavia ja maksuja sekä kirjata ne velkoihin tai saataviin, mutta nyt on kirjan kannet laitettu kiinni ja tiistaina luovutan mapit tilintarkastajalle. Tammikuun loppu on muuten hämmästyttävän tyhjä, kun veroilmoituksen laadinta on jäänyt pois. Kirjanpidon lisäksi on aikaa kulunut muihin koira-aktiviteetteihin. Tiistaina treenasimme Eevin kanssa Purina-hallissa, keskiviikkona koulutin itse samaisessa paikassa, torstaina oli AST:in hallituksen kokous, mutta perjantaina jätin jo väliin vapaaharjoitukset. Lauantaina kisasin Eevin kanssa Kirkkonummella, mutta tänään unohdan koiraharrastukset kokonaan. Lauantain kisa meni niin penkin alle, että mietin taas vakavasti, onko yleensä järkeä jatkaa agilityä Eevin kanssa. Se on kuin vuoristorataa, ajoittain nautiskelemme onnistumisen tunteesta radan huipulla ja sitten taas romahdamme oikein jytinällä radan pohjalle. Pohdintaa syvensi vielä pojanpojan kysymys, miten kauan aion vielä jatkaa agilityä. Kun kysyin, pitäisikö sitten jo lopettaa, poika vastasi: Kyllä sä oot jo aika vanha. Lasten ja imeväisten suusta siis totuus kuullaan.
Näpyttelyäni säestää rytmikäs kuorsaus, Fina ja Dixe nukkuvat päiväunia työhuoneessani. Nyt väsyttää, kun aamupäivän metsälenkillä pidettiin kovaa vauhtia yllä, juostiin edestakaisin kallioilla, kepit ja puunrangat saivat liikettä. Ihailimme Dixien ketteryyttä, se juoksi kallionrinteitä nuorempien perässä ja hyppeli kallioilla vetreästi. Vaikka sen kuono on jo harmaantunut, vanhentuminen ei todellakaan näy liikkumisessa. Viime viikolla kirjoitin Finan ja Eevin aamuyllätyksistä, mutta nyt minut melkein kammettiin pois sängystä, kun Dixiekin yhtyi herätystemppuiluun.
Dixie on valloittanut naapureiden ja poikien kavereiden ystävien sydämet. Royn luokkakaverin isä oli soittanut ja halunnut tietää lisää staffeista. Roy oli käyttänyt Dixietä vierailuilla ja siellä oli ihastuttu siihen niin, että suunnittelevat nyt staffin hankkimista. Risto itse pohdiskeli, että pitäisi varmaan jo suunnitella Finan pennun ottamista, kun tosiasiat myöntäen tiedetään, että Dixiellä ei ole enää kovin monta elinvuotta edessään. Niisk, pelkkä ajatuskin tuo vedet silmiini.
Katse siis tulevaisuuteen ja staffilinjamme jatkumoon. Jos kaikki menee hyvin, voisi Fina päästä miehelään jo vuoden kulutta ja sitten olisi taas kevätpentuja odotettavissa. Aika menee hurjan nopeasti, sillä parin viikon päästä saamme viettää jo yksivuotisjuhlia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti