Perheenjäsenet sukkuloivat nyt ahkeraan Turun ja Espoon väliä. Uusi moottoritie ilahduttaa autoilijaa varsinkin kun matka-aika on lyhentynyt 15 minuutilla. Pendolino kuljettaisi matkailijat lähes yhtä vikkelästi, mutta paljon mukavammin. Pyry ja Anna rakastavat junaa ja vaativat päästä Myyrä-vaunuun, missä liukumäki, lelut ja satukirjat viihdyttävät lapsia ja helpottavat siten myös vanhempien matkaa. Lauantaina minä valitsin moottoritien ajaessani kohti Lietoa ja samaan aikaan , Jukan perhe matkasi Myyrä-vaunussa kohti Espoota.
Tällä kertaan Jukan matkan aiheena oli kutsu Linnan juhliin. Meilläkin oli juhlamieli seuratessamme valmistautumista tilaisuuteen. Kun Riitta tuli kampaajalta, Annan ei rientänytkään äidin syliin vaan tuijotti häntä totisen näköisenä. Pyry alkoi itkeä ja vaati äiti’ laittamaan vanhan tukan takaisin. Illalla sytytimme kynttilät, paistoimme vohveleita ja vahdimme silmät tarkkoina presidentin kättelijäjonoa. Pitkin iltaa Anna huuteli ja osoitti televisiota: ”Minun äiti, isä tuolla!”
Aamulenkin teimme Pyryn kanssa Hannusjärven metsään. Pyryllä oli selkeät reittisuunnitelmat. Heti alkajaisiksi piti kiivetä Bondasin kallioille jyrkännettä pitkin. Seuraavaksi Pyry halusi suuren kiven luo, jonka päälle kiipeämiseen poika tarvitsi nostoapua mutta ei Fina. Ihailimme sammalia ja jäkäläpalloja ja Pyry suunnitteli syöttävänsä Piilopirtin pihalla poroille jäkälää. Kummastelimme männyn vääntynyttä latvaa ja arvioimme, mikä kuusi näyttäisi kauneimmalta joulupuulta. Kääntyessämme kotia kohti, metsästä singahti eteemme musta iso koira, mutta omistajaa ei näkynyt lähistöllä. Eevi ja Fina häkeltyivät, niin ettei kurkusta kuulunut pihahdustakaan. Hätistelimme koiraa pois ja oletimme sen kuuluvan henkilölle, joka seisoi sadan metrin päässä sylissään kaksi chihuahuaa. Eipä kuulunutkaan. Nainen oli tuohduksissaan, kun koira (setteri) oli säikäyttänyt hänen pienokaisensa. Pian setteri ilmaantui taas luoksemme, kieli roikkui pitkänä ja suupielet olivat vaahdossa. Se oli aivan ilmeisesti eksynyt ja. Annoin Eevin ja Finan Pyryn pidettäväksi ja soitin setterin kaulapannassa olevaan kännykkänumeroon. Naisääni vastasi iloisesti: Ai, sielläkö Maggan on. Luulin että se on lähtenyt kotiin. Pian polun päässä näkyi omistaja ja Maggan lähti juoksemaan häntä kohti. Ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun Maggan oli omilla teillään.
Muuten, ei olisi kannattanut lähteä Lietoon tavoittelemaan agilitymenestystä. Peräkkäisten hylättyjen ratojen summa on nyt kaksitoista. Onkohan se Suomen ennätys?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti