lauantaina, heinäkuuta 28, 2012

Virallisesti Greenline-staffeja


Pienen staffipennun viikkoon mahtuu monta tärkeää asiaa. Tällä viikolla kukin pentu on saanut virallisen todistuksen syntymästään eli rekisterikirjan. Kennelliiton Omakoira-järjestelmä toimii hienosti ja takana ovat ajat, jolloin rekisterikirjoja odoteltiin kuukausikaupalla. Tällä kertaa rekisteröintiin meni vain vajaa viikko. Tein pentueilmoituksen netissä, jonka jälkeen Elias kirjasi niinikään nettiin kunkin pennun kohdalle mikrosirutunnisteen. Uroksen omistaja täytti tahollaan astutustodistuksen, ja sitten tarvittiin vain klikkaus. Maksu hoitui myös virtuaalisesti, ja ainoa konkreettinen vaihe oli Kennelliiton lähettämä kirjekuori rekisterikirjoineen. Ehkäpä rekisterikirja myös muuttu pian elektroniseksi ja se voidaan esittää vaikka kännykän näytössä kuten elektroninen lentolippu.

Kuuden viikon merkkipaalun kunniaksi pennuille tehtiin myös mani/pedikyyri. Nyt eivät enää tavalliset kynsisakset riittäneet, vaan avuksi tarvittiin jo kunnon kynsileikkurit. Hienosti kaikki antoivat leikata kynnet, tosin valitsin ajankohdaksi juuri päiväunien ajan ja sylissä istui uneliaan rauhallinen pentu. Kolmas matokuuri nautittiin eilen, ja ainakin jätöksistä päätellen loishäätö on tehonnut. Jos pennulla olisi matoja, sen turkki olisi kiilloton, maha pullottaisi ja ulosteessa saattaisi nähdä noita inhottavia loisia. Valitettavasti kaikilla pennuilla on lähtökohtaisesti matoja, sillä toukat aktivoituvat kantavan emon suolistossa ja siirtyvät imetettävään maitoon. Säännöllisellä madotuksella saadaan estettyä että toukat eivät aktivoidu.

Gina lähti kotiin maanantaina, sillä Riston perhe lähti lomailemaan useaksi viikoksi Itä-Suomeen. Eevi palasi kotiin ja pennut ovat ihmeissään, kun näiltä ”vanhoilta rouvilta” ei heru maitoa. Ne vain ärähtävät kun pikkuiset ryntäävät vatsan alle. Eevi välttelee pentuja, mutta Finan olotila on kaksijakoinen. Se on kiinnostunut, mutta varuillaan eikä suostu leikkimään. Lähentymistä on havaittavissa ja varmaan viikon sisällä jo leikitään. Nyt kun säät ovat parantuneet, pennut ovat saaneet olla ulkona iltapäivisin. Olen myös päästänyt ne juoksemaan valvotusti pentuhuoneen ulkopuolella, ja se vasta lystiä on. Ehkä ei enää hetken kuluttua, sillä nyt jo matot lähtevät liikkeelle, johdot  irtoavat ja kengät saavat kyytiä.

Fina näytti miten kepillä leikitään
Tunnistusnauhat ovat leikkien tiimellyksessä irroneet. Vain Into on tunnistettavissa, muut ehkä Ismo, Hedy ja takana Milli



Ei kommentteja: