perjantaina, huhtikuuta 14, 2006

Miten Lousianan staffi joutui Suomeen?

Eilen 15 vuotta sitten Louisianan Eltonin kylässä apulaissheriffi Vicky Richerin staffinarttu CH Yoorhooga Mim synnytti 5 pentua . Vicky oli asunut Australiassa useita vuosia, mutta muuttanut takaisin USA:aan australialaisen miehensä kanssa. Heillä oli kennelissään tuolloin 4 aikuista staffia. Itse asuimme vuoden 1990-1991 Kansasissa, missä Elias vietti sapattivuotta tehden tutkimustyötä Kansas State Universityssä. Vanhempi kahdesta staffistamme oli kuollut juuri ennen matkaa ja uuden koiran hankinta oli koko ajan mielessä. Kotiin jäi tuttavan hoitoon 2-vuotias Cindy.

Huhtikuussa 1991 löysin kansallisesta koiralehdestä ilmoituksen: " Richstaff Staffords of Distinction - Champion bloodlines - temperament, style & heart make up one of our Beauties. Inquiries welcome". Kun olin ottanut selvää kansallisesta staffiyhdistyksestä, että Richer on "responsible breeder", soitin Vickylle ja siitä soitosta meidän ja Cessin tarina sai alkunsa. Vicky sanoi minulle leveällä etelän aksentillaan: "Darling, why don't you fly down and have a look at the puppies." Välimatka Kansasista Lousianaan on suunnilleen sama kuin Suomesta Italiaan, joten en heti rynnännyt ostamaan lentolippuja. Varasin kuitenkin narttupennun ja maksoin etumaksun. Parin kuukauden päästä Eliakselle tarjoutui mahdollisuus osallistua kongressiin New Orleansissa ja matkustimme sinne autolla samalla tutustuen muihinkin osavaltioihin kuten Missouriin, Missisippiin, Arkansasiin ja Alabamaan.

Oli jännittävää mennä tapaamaan Vickyä ja koiria, mutta staffien ylenpalttisen ystävällinen vastaanotto rentoutti tunnelman heti. Kaksi pentua oli vielä vapaana, brindle ja punainen ja pitkän valinnan tuloksena päädyimme sitten tummaan Cessiin. Vickyn yhdellä staffilla on tikkejä leuassaan, ja niiden syystä saimme kuulla melkoisen sankaritarinan. Talon takana oli kanatarha ja eräänä päivänä kojootti oli hyökännyt kanojen kimppuun. Pihalla oleva narttustaffi juoksi ajamaan kojoottia pois, mutta joutui tappelussa alakynteen ja sai pahoja puremia leukaansa. Vicky juoksi pelastamaan koiraansa, mutta kojootti hyökkäsi hänenkin kimppuun. Tällöin kenneltarhassa oleva staffiuros eli Cessin isä kiipesi n. 3 metrisen verkkoaidan yli ja sai ajettua kojootin pois. Vicky sanoi uroksen pelastaneen hänen ja toisen staffin elämän.

Sovimme Vickyn kanssa, että hän pitää Cessin elokuun puoleenväliin asti, jolloin palaamme Suomeen. Cessi lennätettäisiin silloin New Yorkiin, josta ottaisimme sen mukaamme paluulennolle Suomeen. Odottelimme sovittuna aikana La Guardian kentällä Baton Rougesta tulevaa lentoa, mutta se oli ukkosmyrskun takia useita tunteja myöhässä. Kun kone vihdoin laskeutui, mukana ei ollut koiranpentua. Odotimme usean tunnin ajan seuraavaa lentoa, ja kun tavarahihnalta vihdoin liukui esiin koirankuljetuslaatikko, jännitys purkaantui iloitkuun. Syy myöhästymiseen oli kova helle, sillä eläimien kuljetukselle on ylälämpötilaraja. Kuljetusboksista tuli ulos reipas ja iloinen pikkustaffi, jonka kanssa lähdimme sitten New York Downtowniin tekemään viime tinkaan jääneet tuliaisostokset.

Yövyimme Cessin kanssa New Yorkissa ja seuraavana päivänä lensimme yhdessä Helsinkiin. Oi sitä onnea, kun saimme taas olla yhdessä koko perheen ja Cindyn kanssa. Cessi sopeutui heti joukkoomme ja oppi nopeasti suomen kieliset käskyt. Siirtyminen kosteasta ja kuumasta Louisianan säästä Suomen syksyisiin olosuhteisiin ei myöskään näyttänyt olevan ongelma. Silti usein on näyttänyt siltä, että Cessi nauttii helteestä ja suohetteikossa rämpimisestä. Sille oli varmaan jäänyt muistikuva siitä, kun Vicky vei koiralaumansa viilentymään ja uintiretkelle läheiselle suojärvelle.

Ei kommentteja: