Pääsiäislauantai oli niin lämmin ja keväinen, että päätimme ottaa Finan ensimmäiselle kävelylle Hannusjärven metsikköön. Kannoin sen sylissäni tien päähän ja päästin sen metsässä vapaaksi . Välttelimme tavallisia polkuja , joilla saattaisi olla tartuntavaarallisia koirien jätöksiä. Kuljimme helppokulkuista kalliopohjaista maastoa seuraten Eevin ja Finan riemukkaita juoksupyrähdyksiä. En usko johdatukseen enkä yliluonnollisiin asioihin, mutta juuri kun pohdin, miten vaarallinen käärmeenpisto saattaisi olla pennulle, näin mustan kyykäärmeen vain puolen metrin päässä Finasta. Reagoin nopeasti; nappasin Finan kaulapannasta ylös ja samalla huusin Eeville seiso-käskyn ja Eliakselle "varo käärme". Pulssini lähenteli varmaan kahtasataa enkä uskaltanut edes katsoa käärmeeseen päin. Alueen kallioilla on ihmisten puheiden mukaan paljon käärmeitä, mutta emme ole koskaan nähneet yhtään. Olemme kulkeneet maastossa vuosien aikana melkein päivittäin, eikä käärmeenpistoa ole osunut koiriimme. Käärmeenpiston ei pitäisi olla terveelle täysikasvuiselle koiralle vaarallinen, mutta silti kuolemantapauksia sattuu. Tämän jälkeen täytyy miettiä reittivalinta tarkkaan ja välttää käärmeiden suosimia kallioita.
Flunssa iski puolessa välissä viikkoa ja olen hoitanut itseäni pysytellen kotona levossa. Mielestäni lepo ja kuuma juotava ovat ainoat tepsivät hoitokeinot flunssaan. Tämä sääntö pätee muulloin paitsi päivinä, jolloin ohjelmassa on agilitykilpailu. Näin tänäänkin, sillä olin ilmoittanut meidän HAU:n pääsiäiskilpailuihin ja sinnehän täytyi mennä vaikka vajaakuntoisena. Ohjelmassa oli kaksi kisaa, hyppykisa ja varsinainen agilitykisa. Hyppykisasta tuli hylätty tulos, koska Eevi hyppäsi väärän esteen kun käskyni oli myöhässä. Varsinaisessa agilitykisassa sijoituimme 2. sijalle, vaikka virheitä oli kolme (=rimanpudotuksia). Rata oli niin vaikea, että suurin osa kisaajista hylättiin. Ajan suhteen me olimme ykkösiä, sillä alitimme ihanneajan yli 6 sekunnilla. Olin kovilla juostessani Eevin kanssa, ja tuntui kuin keuhkot olisivat revenneet. Toivottavasti tauti ei ota takapakkia. Saimme hyvät palkinnot, laadukasta koiranruokaa, suklaata ja sievän pääsiäisaiheisen mukin.
Kävin tapaamassa Dixietä Riston luona. Se tuntuu nauttivan osastaan olla perheen ykköskoira ja on kuulema aika vaativakin. Jos leikkikaveria ei löydy, se haukkuu käskevästi. Werner näytti pistetaulukkoa, jonka pisteet karttuvat Dixien hoidosta. Pisteitä saadaan ruoan antamisesta, ulkoiluttamisesta, kakan keräämisestä ym. Werner tietysti johti pisteissä. Eevi tuntuu olevan hieman ymmällään, kun Dixie ei ohjaile sitä, ts. ei kerro milloin pitää haukkua ja milloin saadaan nami postin kannosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti