Intensiivinen viikko pentujen hoidossa on takana ja niin toivottavasti myös kriisit. Viikko on lyhyt aika ihmiselle, mutta pennun elämässä se on valtavan kehityksen aika. Pienet hiiren näköiset mötikät ovat muuttuneet jo persoonallisiksi pikkustaffeiksi, jotka liikkuvat vauhdikkaasti pentulaatikossa. Jalat eivät ihan vielä kanna, mutta ei mene montaa päivää, kun niillä jo juostaan. Pennut alkavat profiloitua myös luonteeltaan. Kun pienin poika haluaa nisälle, se työntää isot veljet sivuun ja valitsee täysimmän maitokannun. Iso tumma poika näyttää usein nukkuvan erillään, mutta valveilla ollessaan se on seurallinen. Toinen valkokauluspoika haluaa kaveerata pikkuveljen kanssa aivan kuin samanlainen kaulakuvio yhdistäisi niitä. Joukon ainoa tyttö on ahmatti ja siksi myös suurin. Tytön pitäisi ajatella vähän linjojaan eikä vain kasvatella mahaansa. Pienimmille pennuille olen antanut Royal Caninin pentumaitoa, ja ne pitävät siitä hurjasti. Hujauksessa 5 ml maitoa on imaistu ja lisää pitäisi saada. Lisäannoksen jälkeen laitan ne nisälle jatkamaan, äidinmaito on kuitenkin terveellisempää.
Aivan kuin viikko olisi rajapyykki myös Eevin äidinvaistoille. Se ottaa etäisyyttä pentulaatikkoon yhä enemmän ja istuu nyt usein pentuhuoneen sohvalla huilaamassa. Viime yönä se änkesi jo peittoni alle ja koska alakerrasta ei kuulunut vikinää, annoin se nukkua vieressäni. Jonkun ajan kuluttua kuitenkin velvollisuus kutsui ja se palasi pentujensa luo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti