maanantaina, helmikuuta 13, 2006

Maailmaa uusin silmin

Lauantaiaamuna Fina yllätti meidät kirkkaalla katseellaan. Pentujen silmien aukeaminen on aina yhtä ilahduttavaa ja yllättävää. Pieni pää saa persoonallisen ilmeen ja tietenkin maailman aukeaminen tuo pennuille uusia ulottuvuuksia. Aivan selvästi ne nyt liikkuvat reippaammin ja itsenäisemmin kuin ennen. Sunnuntaina sitten aukesivat muidenkin pentujen silmät. Eilen tein niille manikyyrin (vaiko pedikyyrin), toisin sanoen leikkasin niiden pienet mutta terävät kynnet. Ne olivat jo niin pitkät, että takertuivat froteealustan silmuihin. Piti olla tarkkana, ettei terävillä saksilla osunut pieniin varpaisiin varsinkin kun käsittelyssä oleva pentu ei suosiolla ollut paikoillaan.

Sunnuntaina Urholle tarjottiin useita hyvältä tuntuvia koteja, ja tänä iltana hän saa vieraita Tammisaaresta. Urospennun pitäisi päästä aktiiviseen kotiin, jossa sen kanssa jaksetaan touhuta ja liikkua niin, että energia saadaan kanavoitua positiivisiin asioihin. Silti pennun ottajien pitää varautua siihen, että sen kanssa sattuu ja tapahtuu vaikka kuinka yritettäisi varautua vahingoilta. Pienet hampaat haluavat kaluttavaa, ja se kokeilee niitä mielellään kaikkeen mahdolliseen. Jopa Eevi innostui eilen kylässä olleen Pyryn leluista ja nakerteli pienen muovihevosen murusiksi. On lähes ihme, jos jokin staffin lelu kestää päivää pitempään. Poikkeuksena on meidän perheessä ollut Hi-Craftin nailoninen ja vaniljanmakuinen Toyboy-vetolelu. Se on ollut Eevin suosikki ja se on jyrsinyt sitä 6 vuoden ajan lähes ekstaasissa silmät ympäri kääntyen. Se on ohentunut ja ohentunut ja jokunen aika sitten Eevi sai sen vihdoin poikki. Dixien lempilelu on tennispallo, josta se yrittää kuoria päällystä. Tennispalloja meillä riittääkin, sillä Elias on intohimoinen tenniksenpelaaja ja uusii pallot tiheän. Cessi ei ole enää pitkään aikaan leikkinyt ja hyvin harvoin se enää innostuu mistään tai heiluttaa häntäänsä. On vaikea myöntää, että entinen vauhtimimmimme on nyt dementoitunut vanhus jonka silmistä on pilke kadonnut. Tunnen erityistä hellyttä sitä kohtaan ja yritän antaa sille läheisyyden ja turvallisuuden tunnetta niin kauan kun se pystyy edes vähän reagoimaan asioihin. Toivottavasti pystyn myös näkemään, milloin sen maailma hajoaa niin että se ei enää pysty reagoimaan ympäristöönsä. Silloin on aika koiravanhuksen päästä pois.

Ei kommentteja: