Siitä huolimatta

narttupentu nro 1, suurin ja reippain joukossa, kuoli yllättäen eilen illalla. Se oli koko päivän näyttänyt hyväkuntoiselta, syönyt hyvin ja liikkunut virkeästi. Illalla löysin sen laatikosta nukkumassa velttona, mutta hengissä. Elvytimme sitä kaikin mahdollisin keinoin puolentoista tunnin ajan ja hetken jo näytti siltä, että se alkaisikin piristyä. Lopulta pieni raukka kuitenkin luovutti ja meidänkin oli raskain mielin luovuttava elvytysyrityksistä. Syy kuolemaan jäi epäselväksi, ehkä kyseessä oli jonkinlainen koiranpennun kätkytkuolema.

Surullisen tapahtuman jälkeen en uskaltanut jättää pentuja hetkeksikään valvomatta. Istuin pentulaatikossa puoleen yöhön ja valvoin niiden syömistä. Yöllä kävin tunnin välein laatikolla ja kokeilin jokaisen pennun kuntoa. Ne raukat eivät enää saaneet nukkuakaan rauhassa, kun nostelin niitä yhtä mittaa. Laitoin lisälämpöä laatikon viereen ja syötin niille vähän lisäravintoa. Tällä hetkellä pennut ovat virkeitä ja reippaita, mutta minä olen rauhaton ja levoton. Kunhan ensimmäinen elinviikko on täyttynyt, riski tällaisiin yllättävään pentukuolemaan vähenee huomattavasti.



Urho urhoollinen tankkaa

Kun ensimmäiset kolme pentua oli syntynyt, olin onnellinen ja tyytyväinen siitä, että kaikki oli mennyt hyvin. Kun sitten syntyi kaksi lisää, olin entistä tyytyväisempi. Positiivisesti ajatellen pitäisi olla vieläkin onnellinen siitä, että meillä on yksi pentu enemmän kuin oletettiin.

Eevi on rauhallinen emo ja osallistuu jo hieman elämään pentulaatikon ympärillä. Se ei enää murise Dixien tullessa rappuja alas. Dixie saa tulla jopa huoneeseen, kunhan vain ei katso pentulaatikkoon pääin. Se makaa huoneen sohvalla ja kätkee kuononsa tassujen väliin aivan kuin osoittaen, että ei haluakaan katsoa pentuja.